keskiviikko 17. elokuuta 2016

Ihailtava äiti

Olen ollut pian vuoden ajan äiti. Ja olen seurannut äitiyttä, sen tuomia muutoksia, sen herättämiä keskusteluja ja mielipiteitä jo pidempää sukulaisten ja kavereiden sekä koulutukseni kautta. Äitiys on mielestäni maailman tärkein ja hienoin kunniatehtävä, jota elämältä voi saada. Kaikilla on tarve hoitaa pienokaistaan parhaalla mahdollisella tavalla ja kaikki joutuvat aloittamaan äitiyden samasta lähtöpisteestä. Kukaan ei ole syntynyt äidiksi eikä kukaan tunne vastasyntynyttään toista paremmin. Lapsista ylipäätään voi olla kokemusta ja kirjatietoa, mutta juuri siitä sinun lapsesta ei kellään ole parempaa kokemusta kuin lapsen omilla vanhemmilla. Koska äitinä olossa on valtava tunteiden kirjo suunnattomasta ylpeydestä, suureen haavoittuvaisuuteen ja epävarmuudesta yltiöonnellisuuteen ovat äidit erityisen herkkiä arvostelulle ja neuvoille. Ja taas toisaalta, äidit kaipaavat tukea, rohkaisua, hyväksyntää ja ovat erityisen alttiita vaikutuksille. Näiden asioiden vuoksi ovat tutuksi tulleet sanonta "äiti on äidille susi" ja surkuhupaisa Äitylit-ryhmä.

Myönnän itsekin astuneeni tähän kuoppaan. Olen joistain asioista hyvin epävarma ja haen toiminnalleni hyväksyntää. Ihmettelen miksei minun vauva toimi samalla tavalla kuin toisten vauvat unohtaen sen, että jokaikinen vauva on oma persoona ja erillinen ihminen. Hän ei ole kuin äitinsä, hän ei ole kuin isänsä, ei niinkuin naapurin Viljami eikä niinkuin ystäväni poika Lauri.
Hän on aivan uusi ihminen.

Myönnän, että olen helposti syyllistyvä ihminen. Puolikkaista lauseista tulkitsen omiani ja menen itseeni. Vaikka kukaan ei ole koskaan arvostellut äitiyttäni tai lastani minun kuullen, on päässäni mielikuva että niin tehdään. Uskalsin puhua tästä ääneen äitiystävieni kanssa ja helpotuin suunnattomasti kuullessani etten ole ainoa. Tämä aihe sai aikaan pitkällisen ja syvän keskustelun ja päädyimme kaikki siihen, että kaikista ihailtavin ja kunnioitettavin äiti on äiti, joka uskaltaa olla oma itsensä ja luottaa siihen, että hän on kaikista paras äiti juuri omalle lapselleen. Ja nyt kerään kaikki rohkeuden rippeeni ja väitän, että meidän perhe on juuri paras meidän vauvalle. Minä olen ehdottomasti paras äiti omalle lapselleni. Huh, tuntuipa hyvältä kirjoittaa se.

Sillä ei ole mitään merkitystä imettääkö hän vaiko ei, käytetäänkö heillä kestovaippoja vai myrkytettyjä ja hajustettuja markettivaippoja, sormiruokaillaanko vai syödäänkö soseita, nukutetaanko perhepetiin vai omaan huoneeseen pinnasänkyyn. Lähteekö äiti töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä vai kun kuopus menee kouluun. Puetaanko lapsi droppien uusimpiin vaatteisiin vai lahjoituksena saatuihin vaatteisiin. Onko heillä vauvavakuutus vai luotetaanko julkisten hoitojärjestelmään.

Ihailtava äiti on kaukana täydellisestä, hän tietää sen eikä syyllisty siitä. Täydellisyyden tavoittelu on typerää ja epäinhimillistä. Ihailtava äiti on riittävän hyvä äiti, inhimillinen äiti, joka antaa realistista mallia lapsilleen siitä, millainen on tavallinen ja turvallinen aikuinen. Äitiystävänä hän on ymmärtäväinen ja armollinen, tukee ja neuvoo tarvittaessa, mutta tietää sen, että jokainen perhe, jokainen äiti ja jokainen lapsi on erilainen.

Ehkä suurin viisaus, jonka olen äitivuoteni aikana kuullut on Kasvun Taika -yrittäjän sanoma
"Se mikä ei ole ongelma teidän perheelle, ei ole ongelma kenellekkään".
Muistaen kuitenkin eettisesti oikean ja päivänvalon kestävän toiminnan.

Onneksi tämä täydellisen äitiyden harhakuva on pikkuhiljaa karisemassa, kiitos rohkeiden äitien, jotka puhuvat näistä ääneen. Äideillä on suuri halu löytää vertaistukea, jossa saa reilusti olla oma itsensä ja josta kuitenkin saa tsemppiä, neuvoja ja vastauksia kysymyksiin, joita ei itse tajua edes kysyä. Haluan tällä postauksella laittaa hyvän kiertämään ja toivon, että tämä postaus jaettaisiin juuri sille Ihailtavalle äidille, jonka tiedät lähipiiristäsi.

Äitiys <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti