tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kun suunnitelmat menevät uusiksi

Meidän oli tarkoitus tänään lähteä äitini kanssa Etelä-Karjalaan kotikonnuilleni juhlimaan 75vuotiasta isoäitiäni ja muuten vain lomailemaan. Tälle päivälle olimme varanneet Heinolan kesäteatteriin illan näytökseen liput ja anoppi ja miehen kummitäti oli lupautunut vahtimaan Epeä sen aikaa, jonka jälkeen ajaisimme illalla myöhään kohti itää. Lomareissulla oli tarkoitus olla tiistaista sunnuntaihin.

Heräsin tänä aamuna iloisiin kiljahteluihin, jotka kuuluivat lastenhuoneesta. Menin puoliunessa hakemaan lastani ja hieraisin silmiäni, sillä näytti siltä että lapseni on nakuna seisomassa pinnasängyn laitaa vasten. Silmien hieraisu ei tehnyt tätä näkyä epätodellisemmaksi, sillä siellä todella oli vastassa ilkialaston poikalapsi, joka oli herättyään taiteillut äitille yllätyksen. Voitte arvata millainen maalaus oli kyseessä, kun laittaa vaippasillaan lapsen nukkumaan ja tämä herää vaipatta ;) Aloitinkin aamun siis suihkulla ja pyykkirumballa. Tämän jälkeen oltiin kovasti tekemässä lähtöä ja pakkailimme tavaroita. Lounaan jälkeen kuitenkin Epe alkoi voimaan huonosti ja epäilimme vatsatautia. Neuvolan konsultoinnin ja pienen yhteenlaskun tulos oli, että pahoinvoinnin on voinut aiheuttaa moni seikka, johon suoraa vastausta ei saa. Paras on siis seurailla tilannetta.

Tämä päivä vietettiin siis ihmetellen, hoivaten, pyykäten, siivoten ja tarkkaillen.
Kylläpä on kurja seurata kun pieni on aivan reppana, eikä juuri mitään voi tehdä.


Tällaisten päivien ilona on:
- iso pyykinpesukone, joka pesee helposti kahdeksan koneellista päivässä
- kuivausrumpu
- parveke ja aurinkoinen päivä
- oma äiti, Epen mummi <3
- henkinen tuki ystäviltä Whatsapissa
- kesäloma ja hoitovapaa
- 24/7 avoinna oleva terveysneuvonta ja tieto siitä, että päivystys on lähellä
- mies, joka tuo kaupasta Puffet-jäätelön
- KUIVAUSRUMPU

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Meidän koti

Kävimme eilen tekemässä vuokrasopimuksen uuteen kotiimme. Koti on 9m2 isompi kuin meidän nykyinen asunto ja sijaitsee loistavalla sijainnilla: lähellä keskustaa, kävelymatkan päässä miehen yliopistolta ja alue tuntuu rauhalliselta. Kauppa ja leikkipuisto aivan vieressä. Uudessa kodissa on lasitettu parveke ja sauna sekä vaatehuone, joita ei meidän nykyisestä asunnosta löydy. Asunnon pohjaratkaisu on käytännöllinen ja asunnossa on paljon hyvää. Liekö sitten vain jännistys, joka nyt mieltä painaa vai paikkakunnan muutos, mutta jollain tapaa voisin sanoa pitäväni enemmän tästä nykyisestä asunnosta. Tästä asunnosta, johon en millään olisi halunnut muuttaa, joka näytti kämäiseltä ja hyvin "eiliseltä".

Tämä meidän nykyinen asunto on kaupungin vuokrakolmio ja tässä on loistava pohjaratkaisu! Täydellisesti tilaa, avara, mutta ei hukkaneliöitä. Asumishistoriamme jää tässä asunnossa lyhyeksi, mutta tämä asunto on tuntunut ehkä eniten kodilta kuin mikään muu asunto täällä pääkaupunkiseudulla. Tässä se on, puolen vuoden kotimme.

Pohjakuva erittäin suuntaa antava.

Eteinen
Käytävä eteisestä olohuoneeseen. Aivan loistava vaunuparkkisyvennys!

Kurkkaus Epen huoneeseen. Lisää Epen huoneesta löydät täältä.
Meidän makuuhuone.

Olohuone.

Keittiö. Ilmapallot jääneet miehen kouluunpääsyjuhlinnoista.
Tässä asustamme vielä noin kuukauden päivät, sitten muuttorekka ajelee muutaman sadan kilometrin päähän ja katsotaan saadaanko seuraavasta asunnosta meidän näköistä. Onneksi koti on siellä missä rakkaat <3

torstai 21. heinäkuuta 2016

Mikä meidän vauvaa naurattaa?

Epe syntyi yrmyäkin yrmympänä vauvana. Hänen perusilme oli hyvin huolestunut otsaryppyineen ja hän katseli epäilevästi maailmaa kulmiensa alta. Ensihymyn hän vilautti kuukauden ikäisenä, mutta jakeli hymyjä vain harvoin ja naurutkin oli tasan yksitavuisia: hö. Jos sattui yrittämään samaa asiaa uudelleen naurun kuulemiseksi, tuli jälleen epäluuloinen ilme kehiin. Olin hieman harmissani siitä miten vakava vauva meillä oli, mutta kelkka on kääntynyt nykyisin täysin!

Jos netissä ja blogeissa pyörii listoja, mikä kiukustutti uhmaikäistä, niin minä voisin laittaa tähän listan millä saa meidän vauvan nauramaan. Ja nyt kyse ei ole enää yhdestä hö-tavusta, vaan kunnon rätkätyksestä. Hepuleista. Hullusta kikattelusta.





- jalkapallon potkaiseminen kumikirahvilla
- koiran lelukissan potkaisu
- sanomalla huugibuugibuugibuugi-pöö!
- sanomalla padapum!
- työnantajaperheen opaskoiran (labradorinnoutaja) ohi kävely
- Epen nuuhkiminen
- minkä tahansa puhaltelu, erityisesti kuitenkin niskaan puhaltelu
- säikäyttäminen: pöö, kukkuu, huisäisäi, mikä vain!
- harsolla naaman peittäminen tai muualle piiloutuminen
- kutittelu
- leluautolla masun päällä ajelu
- äitin jumppaaminen lattialla
- tekoaivastus
- kaikenlaiset äänitehosteet
- leikisti Epen syöminen
- päristely
- veden läiskyttely
- karkuleikki.

Mikä teidän vauvaa naurattaa?

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Hotelli, liikkuminen ja yleistä #New York


Valitessamme majoitusta halusimme, että hotellihuoneessa on riittävän iso sänky meidän koko perheelle (ei ole vaikea löytää Ameriikan king-size-maailmassa), riittävästi leikkimistilaa Epelle (joka ei vielä liikkunut tuolloin lainkaan) ja hotellin sijainti olisi hyvien julkisten yhteyksien päässä. Plussaa oli suhtkoht edullinen hinta ja aamupala. Päädyimme Queensin puolelle Country Inn & Suites by Carlson nimiseen hotelliin. Hotelli ei ollut mitenkään wau, paitsi huoneemme näköalan puolesta, mutta täysin riittävä. Aamupala ei myöskään ollut wau, mutta vatsat täyttyivät. Sijainti oli myös oikein mainio, sillä metrot kulkivat parin sadan metrin päästä muutamien minuuttien välein kohti Manhattania ja matka Manhattanille kesti vartin. Hintaeroa tämän ja Manhattanin saarella olevan halvimman hotellin välillä oli vähintään 400$, joten valitsisin uudelleenkin tämän saman hotellin mikäli matkaisimme takaisin New Yorkiin.

Aamupalalla.

Epe löysi New Yorkista varpaansa!
 
Liikuimme koko viikon metroilla ja ostimmekin heti ensimmäiseksi viikon metrokortit metroasemalla olevasta automaatista. Yhden henkilön metrokortti maksoi 31$, joka ei mielestämme ollut paha, sillä pääsimme liikkumaan koko reissun ajan vaivatta samalla lipulla. Liput olivat ohuet paperikortit magneettijuovilla, joka aina veivattiin metroasemille mentäessä, joten metrokorteista on syytä pitää huolta. Meillä meinasi mennä taskussa kortti ryttyyn eikä lukija meinannut hyväksyä korttia enää sen jälkeen... Lastenrattailla kuljettaessa käytetään invaovea, helpointa on kulkea kahdestaan niin että ensin menee toinen omaa korttia käyttäen tavallisesta portista, avaa invaoven josta lastenrattaat pääsee alueelle ja invaovesta kulkiessa toinenkin veivaa oman korttinsa. Olimme lukeneet, että lastenrattailla kulkeminen voi Manhattanilla olla hankalaa, sillä kaduilla on paljon ihmisiä ja metrot ovat maan alla eikä kaikilla asemilla ole hissejä. Tai, että rattaat pitäisi kasata ravintolaan tai metroon mentäessä. Me emme kuitenkaan kertaakaan joutuneet tällaisen tilanteen eteen. Allekirjoitan kyllä sen, että ihmisiä oli paljon liikkeellä emmekä löytäneet aina hissejä, mutta sopivalla asenteella lastenrattaillakin oli helppo matkustaa Manhattanilla pelkkiä julkisia käyttäen. Kahdestaan oli erityisen helppo kantaa matkarattaat portaikoissa (yksinkin pärjää) eikä meillä jäänyt yhtäkään paikkaa käymättä sen vuoksi, ettei rattailla olisi päässyt kulkemaan.

Metroja kulkee New Yorkissa paljon ja useasti, mutta mielestämme niissä oli helppo suunnistaa emmekä onnistuneet kuin kerran hyppäämään väärään junaan. Sekin oli viikonlopun poikkeusvuoro, jolloin kaikki metrolinjat eivät kulkeneet ja metrolinjoja oli yhdistelty. Joka kerta mahduimme hyvin rattaiden kanssa kyytiin ja meille tarjottiin usein istumapaikkaakin. Edes ruuhka-aikana metrot eivät olleet täpötäysiä. Metrolla matkustaessa oli ihanaa, että koskaan ei tarvinnut huolehtia ehdimmekö seuraavaan metroon, vaan menimme aina rauhassa asemalle, odotimme ihan maksimissaan kymmenen minuuttia ja metro jo saapuikin. Mies latasi puhelimeensa MTA:n sivuilta Manhattanin metrokartan PDF-tiedostona, josta pystyi offline tilassakin etsimään sopivaa metroa.

Lähimetroasema.

Pieni maailmanvalloittaja valmiina metroon.

Hyvin mahtui!

Aikaero. Aikaero hirvitti etukäteen, sillä äkillinen seitsemän tunnin kellojen kääntö ei välttämättä onnistuisi kovin helposti. Saati kun rytmiin tottuisi, niin lyhyen loman jälkeen kellot pitäisi kääntää takaisin. Epellä oli jonkunlainen rytmi jo puolivuotiaana, mutta ajattelimme aikaeron olevan helpompaa rytmittömälle vauvalle kuin meille aikuisille. Emme yrittäneet siirtyä kokonaan New Yorkin aikaan, vaan hieman viivyttää iltoja ja nukkua pidempään aamuisin (Suomen ajassa ajateltuna). Tämä melkein onnistui! Epe heräsi melko tarkasti neljältä paikallista aikaa aamuun, joten oli onni että hotellin aamupala aukesi jo kuudelta. Aamupalan jälkeen Epe nukkui hotellissa ensimmäiset päiväunet, jonka aikana me miehen kanssa suunnittelimme päivän ohjelman. Epen herättyä ja syötyä lähdimme liikenteeseen ja usein viivyimme kaupungissa noin kuusi tuntia. Saimme viivytettyä nukkumaanmenoa niin, että Epe nukahti seitsemän aikoihin paikallista aikaa ja me usein pari tuntia sen jälkeen. Emme olleet suunnitelleet mitään tarkkoja päiväohjelmia osittain aikaeronkin vuoksi, sillä emme olleet varmoja miten pystyisimme liikkumaan. Olikin mukava päättää vasta aamulla mitä tänään puuhaisi ja emme jääneet mistään paitsi. Ainoa mikä jäi reissussa kokematta on ilta- ja yömeininki New Yorkissa. Ehkä se ei oikein sovikaan samaan lomaan vauvan kanssa... Paluu Suomeen onnistui hyvin. Lensimme yölennolla ja nukuimme kaikki hyvin. Päivällä kotona olisi tehnyt hurjasti mieli ottaa piiiitkät päikkärit, mutta onneksi saimme aktivoitua itsemme niin että rojahdimme vasta hieman aikaisemmin illalla sänkyyn ja jet lag korjaantui melkeimpä yhdessä yössä.

Päivän suunnitteluhetki.


Dollarit. Jenkeissä maksetaan kaikki joko käteisellä tai luottokortilla. Kannattaa siis varautua tähän etukäteen. Tavallisilla pankkikorteilla pystyy huoletta nostamaan pankkiautomaateista rahaa ja MasterCardit ja Visat toimivat myös siellä. Vaihdoimme ennen lähtöä Forexissa hieman euroja dollareiksi, mutta nostimme paikan päällä lisää, kun pystyimme arvioimaan paljonko suunnilleen tarvitsimme koko reissuun rahaa. Reissuun lähtiessä on hyvä tarkistaa euron ja dollarin kurssi ja muistaa, että shoppaillessa hintalapuissa on usein veroton hinta, joten kassalla sanottava hinta ja hintalapun hinta voivat olla eri. Ravintoloissa ja muilla palvelualoilla (esim. taksit) on tippikulttuuri käytössä, joten muista tipata!

Vauvan hoitaminen. Lainasimme matkaan Söpö-merkkisen imetyssuojan, joka oli aivan huippu! Iski nälkä sitten metrossa, kahvilassa, ostoskeskuksessa tai Madison Square Gardenissa niin Epe vain imetyssuojan alle ja tadaa! Väitän, että ihmiset eivät edes tajunneet mitä siellä alla tapahtui :) Koti-Suomessa en niin arkaile imettämisen suhteen, mutta reissussa koin suojan todella hyödylliseksi. Ravintolaan mentäessä meiltä kysyttiin joka kerta haluammeko syöttötuolin (=high chair), mutta koska Epe ei vielä osannut istua niin pyysimme saada rattaat mukaan. Toisissa paikoissa tämä ei ollut mikään ongelma ja toisissa katsottiin vähän nenän vartta pitkin, mutta joka paikassa tämä onnistui. Vaipan vaihtaminen oli joka paikassa huomioitu naisten puolen vessoihin asetetuilla vaipanvaihtopöydillä.

Kaikki syömässä.

Vauva viihtyi reissussa hyvin. Toki hän on jo koti-Suomessa cityvauva, joka on tottunut kulkemaan julkisilla eikä hätkähdä ääniä ja nukkuu joka paikassa. Epe nautti rattaissa oleilusta, josta näki kaupungin vilskettä ja kun rattaissa olo alkoi tympiä oli aika siirtyä kantoreppuun, jossa oli turvallista matkustaa äidin tai isin lähellä. Jos Epeltä kysyttäisiin reissun kohokohtia ne olivat varmasti omien varpaiden löytyminen, ensimmäistä kertaa syöttötuoliin pääseminen, Teppanyaki-"teatteriesitys" ja jääkiekkomatsi. Tärkeä helpotus oli myös pari päivää vaivannut vatsa, jonka tyhjentymisen jälkeen meillä oli huomattavan paljon leppoisampi matkakaveri.








Niin ylpeä vauva ensimmäistä kertaa omassa tuolissa. <3
Seuraavaksi postauksessa luvassa kuvapainotteinen kertomus siitä, mitä kaikkea teimme viikon aikana ja missä nähtävyyksissä kävimme. Lue myös pakkauslistamme edellisestä postuksesta.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Pakkauslista ja saapuminen #New York

Puhuimme eilen ystäväperheen kanssa reissaamisesta lasten kanssa ja he kyselivät vinkkejä Italian reissuun. Mukana heillä olisi silloin kaksi lasta, joista molemmat alle 2,5vuotiaita. Totesimme matkustelun lasten kanssa olevan melko pitkälle asenne- ja rohkeuskysymys, mikäli budjetti antaa myöten. Matkustaminen on tapahduttava lasten ehdoilla, joten on hyvä varautua etukäteen siihen, että reissaaminen on erilaista. Siksipä olikin erittäin hankalaa miettiä, MITÄ PAKATA MUKAAN reilu viikon pituiselle reissulle, jossa pienin matkustaja on inasen vajaa puolivuotias ja matkakohde on kahdeksan tunnin lentomatkan päässä ja lämpötila siellä on +5-15 astetta.

Apua pakkaamiseen kyselin tuttavilta, jotka ovat reissanneet pienten kanssa ja pohdin mitä tarvitsemme perusreissuilla kotimaassa. Yritin pakata kaiken välttämättömän sortumatta ylipakkaamiseen, sillä saahan sieltä periltäkin hankittua puuttuvia tavaroita tai sitten voi soveltaa ja pärjätä ilman. Asennoiduimme siihen, että käymme kerran pyykkäämässä kolikkopesulassa matkan aikana, mutta vaatteet riittivät juuri ja juuri eikä pesulakäynnille ollut tarvetta.

Googletttelin eri hakusanoilla "vauvan kanssa New Yorkiin" ja löysin pari hyvää blogia, joista yritin muokkailla vinkkejä meille sopiviksi. Isyyspakkauksen New York -aiheiset postaukset olivat lemppareita (esimerkiksi tässä), mutta löysin myös pari muuta kivaa blogia. Newyorkcity.fi tuli myös kahlattua melko tarkkaan läpi.

Lähdimme käsimatkatavaroista liikkeelle:
- niskatyynyt aikuisille
- lentokorvatulpat äidille (olen kärsinyt nousujen ja laskujen ajan aina järjettömistä korva- & päänsäryistä ja näihin on tuonut helpotusta lentokorvatulpat, joita ilman en suostu enää lentämään)
- purkkaa
- nenäliinoja
- Mondon New York -opas
- Jotain muuta matkalukemista
- kantoreppu tula
- Epelle pari lelua, jotka eivät ärsytä kanssamatkustajia
- kuolalappuja (Epellä oli erittäin aktiivinen syljeneritysvaihe, jonka syy selvisi päästessämme kotiin: kaksi alahammasta tuliaisina) ja varavaatteet
- unipussi (jos lentokoneessa on kylmä). Ei ollut kylmä vaan hiki! Tätä ei tullut käytettyä.
- lompakot, joissa on henkilöllisyystodistukset, opiskelijakortti, matkavakuutuskortit ja $$$.
- Epelle peltorit, mikäli lentokoneen äänet häiritsisivät pienen miehen unta
-  vaihtopaidat aikuisille
- tärkeät matkustuspaperit (lentoliput, hotellivarauslappu, passikopiot)
- iPad ja laturi
- passit
- särkylääkkeet aikuisille ja lapselle
- imetyssuoja, ihan vain Teri Niitin takia ;)
- 2x kuulokkeet (näitä sai koneesta, ei siis olisi tarvittu omia)
- nenäfriida
- harsoja
- vaippoja 8kpl, vaipanvaihtoalustoja, roskapusseja, puhdistuspyyhkeitä, pieni peppupyyhe
- kännykät + laturit
- villasukat, kun haluaa ottaa kengät pois, mutta lentokoneessa on kylmä
- varatutti + sterilointikotelo
- eväitä ja naposteltavaa.
Paniikkilisäyksenä nappasin mukaan otsalampun (koska Epe sai hurjan huutokohtauksen pimeässä autossa hereillä ollessaan), kuumemittarin ja käsidesin.

Jahkailimme pitkään lentokoneen paikkojen valinnassa: annammeko lentoyhtiön lätkäistä meidät mihin päin konetta tahansa, vai maksammeko istumapaikan valinnasta ja taktikoimme parhaat paikat. Harkitsimme Epelle babybasket-paikkaa, mutta sen lisäksi, että meidän olisi pitänyt maksaa babybasket paikasta, olisi meidän pitänyt varata myös viereinen paikka jotta voisimme istua koko perhe lähekkäin. Vieressä olevat paikat oli jo varattuja, joten arvostimme enemmän sitä, että saimme istua koko perhe lähekkäin kuin sitä, että Epellä olisi babybasket-paikka. Harkitsimme myös turvakaukalon mukaan ottamista, mutta päädyimme senkin jättämään kotiin ja sitkeästi selvitä kantorepulla ja sylillä koko pitkän lennon ajan.


Saapuessamme lentokentälle matkavirkailija kuitenkin kertoi meille koneessa olevan tilaa, joten saisimme turvakaukalon veloituksetta viereemme lentokoneeseen ja Epelle näin ollen siis oman paikan. Onneksi menimme kentälle ajoissa, joten mies lähti kiireen vilkkaa junalla hakemaan kotoa turvakaukalon ja tadaa, lento-ongelma oli ratkaistu! Ainakin finnairin lennoilla vauvalla saa olla matkarattaat ja turvakaukalo veloituksetta ruumassa mukana, joten silläkään ei ollut väliä miten paluumatkalla turvakaukalolle kävisi.



Ruumaan menevään rinkkaan ja isoon matkalaukkuun pakkasimme:
-  Kaikille omat aurinkolasit
- Epelle päärynäsoseen, matkasyöttölaput, lusikat, suu&käsipyyhkeet (Epe tässä vaiheessa vasta maisteli kiinteitä rintamaidon ohessa)
- harsoja, miljoona kuolalappua (säästää paljon muiden vaatteiden vaihdolta)
- Epelle varavaatteita: sukkiksia, pari collagejumpsuittia, sukkia, bodyja, yökkäreitä, villasukat, parit tumput, pari pipoa, housut ja tietenkin NHL-puku.
- d-tipat
- kantopaneeli
- tuttinauhoja
- matkasänky
- vaunuihin lelu ja baby cocoon -makuupussi ja sadesuoja
- aikuisten varavaatteet
- omat hygieniakamat
- digikamera ja laturi (emme käyttäneet kertaakaan, napsimme kaikki kuvat puhelimella)
- maitohappobakteerit, allergialääkkeet
- likapyykkipusseja
- sähköpistokkeen adapteri
- vaippoja niin paljon kuin matkalaukkuihin lopulta enää mahtui.

Meillä oli mukana melko lailla ne mitä tarvitsimme emmekä jääneet kaipaamaan mitään kotoa. Seuraavaa reissua miettiessä voisi harkita vielä kertakäyttöisiä pyykinpesuainepusseja, jolloin pyykkiä voisi pestä vaikka ihan hotellin kylpyhuoneessa. Onko listassa jotain oleellista, jota ilman te ette pärjäisi?

Perillä!

Keltaisessa taxissa.
Kodin puolella selvisimme junalla lentokentälle, kun toisella oli rinkka selässä ja matkarattaat sekä tietenkin Epe edessä ja toinen kantoi käsimatkatavarat selässä ja matkalaukkua perässä. New Yorkissa tilanne olisi ollut hankalampi, sillä reitti oli meille tuntematon, olimme lukeneet että kaikilla juna-/metroasemilla ei ole hissiä käytössä ja meillä oli lentokentältä mukaan kaapattu Airshell matkarattaiden suojana vielä kannossa. Suosittelen Airshelliä, se oli edullinen ja turvaa antava (mikäli matkarattaat menevät airshellin suojissa rikki, korvaa vakuutusyhtiö vahingot), vaikkakin määränpäässä se oli iso ja kömpelö kantaa. Tässä kohtaa olikin mieletön tuuri, että saimme ottaa turvakaukalon koneeseen ja kävimme sen hakemassa, sillä nappasimme New Yorkin puolella taxin lentokentältä hotellille. Onneksi niin, sillä olimme vasta taxillakin matkustaessa Suomen aikaa kahdelta yöllä hotellilla perillä. Pikkumies oli aivan älyttömän reipas eikä hänestä juuri näkynyt reissausstressiä <3

Ei uskoisi paljonko kello on tällä hetkellä hotellin hississä.
Hotellimme ikkunanäkymä. Ah! Perillä. Queensboro bridge.
Mies kipitti hakemassa Checkersistä meille iltapalaa.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

New York -postaussarja

Voisin tässä välissä palata nelisen kuukautta taaksepäin ja aloittaa postaussarjan ensimmäisestä perhereissustamme nykyisellä kokoonpanolla. Olimme päättäneet jo aiemmin, että lähdemme ulkomaanreissulle lopputalvesta, sillä miehen piti pitää viime vuoden pitämättä jääneet lomat alta pois, vauva olisi jo semituttu ja minulla oli vielä vanhempainvapaata. Matkakohdetta pyörittelimme kauan ja harkitsimme jotain Euroopan kaupunkia, Kanariansaarten turistirysiä, Italiaan palaamista, jonkin uuden ja jännittävän valloittamista tai kaukomatkaa.

Pidämme reissaamisesta miehen kanssa kovasti. Emme ole rantaleijonia, vaan nautimme päättömästä pööpöilystä uudessa maassa ja kulttuurissa. Emme myöskään hakeudu turistirysäpaikoille, emmekä ole valinneet valmiita matkapaketteja matkatoimistoilta ja itse asiassa, olemme huomanneet olevamme aivan hiljaa etukäteen sopimatta ulkomailla toisen suomalaisen tullessa vastaan. Lomalla ollessa en kaipaa suomalaisia ruokia, kieltä ja kulttuuria, vaan maassa maan tavalla.

Yhdessä ollessamme olemme käyneet pidennetyn viikonloppureissun Kööpenhaminassa, hieman alle  kuukauden reilireissun Italiassa ja häämatkan Kroatiassa. Tallinnan risteilyjäkin on takana muutamia, mutta eihän tuota Etelä-Helsinkiä ulkomaan lomailuna osaa ajatella. Olemme haaveilleet jenkkilän matkasta ja nyt kytättyämme lentodiilit-sivustoa päätimme sen edullisilla lennoilla toteuttaa.

Epen eka ulkomaanreissu New Yorkiin, ei paha!
Matkustimme maaliskuun ensimmäisellä viikolla kahdeksaksi päiväksi Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä New Yorkiin. Lentoaika oli noin kahdeksan tuntia ja aikaero seitsemän tuntia, niin että Suomi menee edellä. Varasimme hotellin hotels.comista, tarkistimme matkavakuutuksien olevan voimassa, annoimme Epelle joululahjaksi oman passin ja kävimme vaihtamassa dollareita. Sitten reissu olikin pakkaamista ja lähtöä vaille totista totta.

Reissumme tavoitteena oli viettää yhdessä perheenä aikaa, tutustua amerikkalaiseen kulttuuriin, käydä läpi New Yorkin perusnähtävyydet ja kokeilla, miten sujuu reissaaminen puolivuotiaan vauvan kanssa. Varasimme etukäteen liput Rangers vs Islanders NHL-otteluun Madison Square Gardenille, jota pidimme lomamme kohokohtana. Muita aikatauluvelvotteita meillä ei ollut, mutta suunnitelmia sitäkin enemmän.

Reissusta on niin paljon kerrottavaa, että paloittelen New York tarinoita useampaan postaukseen. Onko jotain erityistä mitä haluaisitte tietää reissustamme? :)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kymmenen kuukautta

Tänään Epe täyttää kymmenen kuukautta, jo kahden kuukauden päästä juhlimme yksivuotiasta! Hui!


Epen seuraava neuvola on vasta 1-vuotiaana, joten virallisia mittoja meillä ei ole antaa. Selkeä kasvuspurtti on kuitenkin takana, sen huomaa poskien pyöristymisestä ja selkeästä painonnoususta. Enää ei äiti jaksa nostaa aamuisin poikaa voivottelematta pinnasängystä ylös.
Teimme siis kotimittauksen, meidän vaa'an mukaan Epe painaa 10,9kg (8 kk 9360g) on 77cm pitkä (73,8cm) ja päänympärys on 48,5cm (48cm). Ei siis ihme, jos sylissä pitely tuntuu toisinaan raskaalta... 74cm vaatteet ovat jääneet jo kittanoiksi ja käytämme 80cm vaatteita.


Kuluneen kuukauden aikana olemme oppineet vilkuttamaan, huutamaan tai pikemminkin komentamaan, nyrpistämään nenää, nuuhkuttamaan, nousemaan tukea vasten polvilleen, joskus jopa seisomaan asti. Epe osaa nyt myös siirtyä istuma-asennosta sujuvasti konttausasentoon ja lähteä siitä ryömimään. Konttausaskelennätys on kaksi ja tänä aamuna Epe rikkoi oman pystyssäpysymisennätyksen kuvauksien yhteydessä, pysyi korttia heilutellen pystyssä minuutteja! E osaa osoittaa, loukkaantua ja nauraa rätkättää mitä omituisimmille asioille. Hän tunnistaa esimerkiksi sanoja ei, isi, äiti, Jerry, maito ja tule tänne. Edelleen luonnehtisin häntä rauhalliseksi, harkitsevaksi pojaksi, joka rakastaa hassuttelua ja nauttii huomiosta ja hyvästä palvelusta.

Ysikuisena Epe kävi juhlimassa kumminsa valmistujaisissa, kannustamassa isiä jalkopallopelissä kahdestikin, vietti laatuaikaa Mummin kanssa ja oli ensimmäistä kertaa Mummolla ja Papalla yötä. Kävi Tukholman risteilyllä, vietti ensimmäisen juhannuksen syyskuun mammoista tutuksi tulleen ystäväperheen kanssa, viihdytti äidin serkkua muutaman päivän sekä kävi ensimmäistä kertaa mansikkamaalla. Sai kuulla muuttavansa Itä-Savoon, järjesti yllätysjuhlat isille kouluunpääsyn kunniaksi, vieraili Heurekassa, mökillä ja Suomenlinnassa. Maistoi ja hullaantui metsämansikoista, leikki hiekkalaatikolla, on treffaillut aktiivisesti kavereita ja pysytellyt melko vähän kotona.





Kymmenenkuinen Epe on ihana, seurallinen eikä haasteita arjessa juuri ole. Ääniyliherkkyys on väistynyt (paitsi edelleen girlfriendin kiljahtelu on myrkkyä korville...), kylvytkin ovat alkaneet sujumaan ja arki rullaa tosi kivasti! Epe on tosi reipas poika syömään, söisi varmaan kaiken mitä eteen antaisi. Imetys päättyi ja siirryimme korvikkeeseen. Olin lukevinani jostain, että tämän ikäinen tarvitsisi kiinteiden ohella noin 800ml maitoa, mutta meillä sitä hurahtaa litra päivässä, enkä oikein tiedä miten voisin sitä tinkiä alemmas... Selvästi painoa on tullut ja koska liikkumishalut eivät vieläkään ole hurjat pyöristyy Epe silmissä. Uskon sen kuitenkin tasaantuvat, jahka alkaa enemmän liikkumaan.


Yöt menee loistavasti ja unet ylipäätään. Epe nukkuu kahdet päikkärit päivässä, yleensä 45min + 1h30min ja öisin vähintään 10h, joskus jopa 12h. Päivärytmi on säännöllinen: herätys 7-9 välillä, aamumaito ja aamupuuro, leikkiä, ekat päikyt, lounas ja maito, leikkiä, tokat päikyt, maito ja välipala, leikkiä, päivällinen,leikkiä, klo 20 iltapuuhiin puuroille, maidolle, hampaiden pesuille ja klo 21 sänkyyn nukkumaan. Epelle on unileluista tullut tärkeitä ja hän sänkyyn päästessää oikein kaappaa unilelut kainaloon ja alkaa etsimään unta. Nukuttamiseksi riittää hyvänyön toivottelut ja pusuttelut. Tänä aamuna kuukausipäivän kunniaksi hän teki tähänastisen uniennätyksen nukkumalla klo 20.30-9.30 yhdellä herätyksellä. Aamuyön herätyksiin riittää, että mies käy laittamassa tutin suuhun, pupun ja ankan kainaloon ja silittää hetken.


Kymmenenkuisen elämä starttasi isin kesäloman alkamisella ja suunnitteilla on monia kesälomareissuja uudella autolla. Ainakin Tampere, Hollola, Lahti ja Lappeenranta, pian nähdään!



torstai 7. heinäkuuta 2016

Lapsen kanssa yksinäistä kotona?

Saimme noin viikko sitten tietää miehen päässeen opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon kasvatustieteitä. Koska opiskelu on päätoimista, on miehen asuttava opiskelukaupungissa, joten meidän koko perheelle tulee 333kilometrin päähän muutto. Minun aikeeni on jäädä Epeä hoitamaan kotiin ja haalia joko omia opetustunteja iltoihin tai keikkailla miehen aikataulujen antaessa periksi. Tällä hetkellä minulla asuu Itä-Savossa yksi ystäväperhe, joka sai myös tiedon koulupaikasta Pohjois-Karjalasta, joten on todennäköistä että heilläkin on muutto edessä. On upeaa, hienoa ja mahtavaa, että mieheni sai opiskelupaikan enkä ole koskaan edes harkinnut ettenkö lähtisi miehen mukaan, mutta miestäni odottaa viidesti viikossa koulu ja siellä uudet opiskelukaverit. Minua odottaa... Mikä minua odottaa? Ventovieras kaupunki, työnhaku ja paaaaaaljon pienempi paikkakunta, jossa ei ole yhtä paljon toimintaa lapsiperheille kuin pääkaupunkiseudulla eikä yhtään tuttua arkea jakamassa. Minua odottaa siis yksinäisyys? Mutta suostunko siihen?

En. On lähes sulaa hulluutta jättää tänne tukiverkosto, ystävät, tutut, harrastukset, työpaikat ja perheeet. Opiskelukomennus on kuitenkin alustavasti vain kahden vuoden pituinen ja kaksi vuotta asuu missä tahansa, onhan mukana matkassa kuitenkin ne tärkeimmät. Aina pääsee takaisin ja tämä tekee meille kaikille hyvää, avartaa vähän maailmaa. Yritin googletella uudesta asuinkaupungista tietoa: mitä harrastuksia ja aktiviteetteja lapsiperheille on tarjolla. Googlettelu ei tuottanut niin hyvin tulosta, mitä olisin toivonut. Siirryin Facebookin puolelle ja jo alkoi tapahtumaan! Etsin asuinkaupungin nimellä ryhmiä, joihin voisin lähettää liittymispyynnön ja päästyäni ryhmään aloitin verkostoitumisen.

Moikka! Olemme muuttamassa pääkaupunkiseudulta Itä-Savoon syyskuun alusta miehen opiskelupaikan vuoksi. Kaupunki on meille täysin tuntematon ja tuttuja ei löydy lähimainkaan. Meillä on 9/2015 syntynyt poika ja jään hänen kanssa kotiin tehden toivottavasti osa-aikatöitä. Löytyisikö täältä meille uusia tuttavuuksia ja leikkiseuraa? :)
Kaikki vinkit syksyn harrastuksiin, perhekerhoihin, asuinalueen valintaan ja muuhunkin otetaan ilolla vastaan! 

Ryhmässä näkyy olevan 224 jäsentä ja kolmessa tunnissa sain 14 vastausta ja 7 yksityisviestiä. Vastauksissa annettiin ehdotuksia asuinalueesta, vinkkejä harrastuksista ja toivotettiin tervetulleeksi. Yksityisviesteissä tehtiin lähempää tuttavuutta ja sovittiin tapaamisista syksyllä. Sain hyvin paljon kullanarvoista tietoa, mitä en olisi varmasti edes kolmen tunnin googlailulla saanut ja mikä tärkeintä, sain olon että olen tervetullut eikä minun tarvitse jäädä pyörittelemään Epen kanssa peukaloita kotiin miehen lähtiessä kouluun. Kuinka hienoa?!


Mikäli kaipaat äitiyslomalla, vanhempainlomalla, hoitovapaalla seuraa, niin kannustan etsimään sitä! On hyvin epätodennäköistä, että kukaan tulisi hakemaan sinua kotioveltasi, mutta on hyvin todennäköistä, että et ole ainoa, jolle seura kelpaisi. Mielestäni äiti-ystävät ja äiti-seura on parasta! Lapset saavat touhuta keskenään, mitä isommiksi he kasvavat, sitä enemmän hekin kaipaavat seuraa ja äidit saavat höpöttää keskenään. Kaikki äidit eivät halua keskustella vain lapsista ja vertailla kestovaippoja, joten ei kannata karttaa seuranhakua sen takia. Äitikavereiden tapaaminen ja treffaaminen on osittain samanlaista kuin mikä tahansa muu treffailu, on hyväksyttävä että välillä kemiat eivät kohtaa eikä kaikkien kanssa tarvitse tulla parhaiksi kavereiksi. Parhaimmillaan löydät henkilön, joka elää tismalleen samaa elämäntilannetta ja -vaihetta kanssasi ja kuten Tehosekoitinkin laulaa "hetken tie on kevyt kaksin kulkea".

Pakko vielä mainita kolme esimerkkiä nykyajan someystävyyksistä.

Yksi. Löysin yhden parhaimmista äitikavereistani juurikin tällä samalla tavalla. Hän laittoi ilmoituksen facebook-ryhmään, jossa molemmat olimme jäseninä. Sovimme seuraavalle päivälle vaunuttelutreffit ja niin sitä mentiin. Muistan vielä miettineeni junassa vain hetkeä ennen kuin juna pysähtyi, että tarvitseeko minun aina tunkea nokkaani joka paikkaan. Mitä jos en yhtään pidä hänestä tai hän minusta? Miten pääsen hänestä mahdollisimman pian eroon kohteliaasti ja itseasiassa juuri tällä hetkellä ei yhtään huvittaisi tutustua kehenkään uuteen ihmiseen. Onneksi lähdin, olemme tunteneet nyt kahdeksan kuukautta ja tavanneet lähes viikottain, whatsappailleet tai muuten olleet yhteydessä melkein päivittäin.
Enkä olisi koskaan löytänyt häntä ilman Facebookkia!

Kaksi. Olen asunut nyt pääkaupunkiseudulla neljä vuotta ja olen valitellut sitä, miten en viihdy täällä. Kaikkialle tuntuu olevan tosi lyhyt matka, vaikka välimatkat ovat pitkiä. Minulla asuu paljon ystäviä täälläpäin, mutta sellaiset "lähdetäänkö lenkille, nähdään viiden minuutin päästä"- ystävät puuttuivat. Seuraa ja ystäviä minulla on kivasti, mutta kukaan ei asu kovin lähellä. Tekemisen tarjontaa tuli ovista ja ikkunoista ja joko iski ahdinko siitä, ettei millään ehtinyt mennä kaikkialle minne halusi tai sitten lamaantui, koska ei osannut priorisoida tekemisiä, eikä tullut lähdettyä minnekkään. Kaipaan pienempiä piirejä ja yhteisöllisyyttä. Loppukeväästä kuulin uudesta Facebook-ryhmästä, joka oli tarkoitettu meidän kaupunginosan äideille. Ryhmään tuli nopeasti 600 jäsentä ja meininki on mainio! Nyt ryhmän ansiosta ihan tässä naapuristossa on järjestetty lettitreffejä, puistoiluja, metsäretkiä, kirppiksiä ja sitä mitä ei kaupunginosastamme vielä löydy, järjestetään. On harmillista jättää tämä ryhmä, mutta tämä viimeistään osoitti sen että asioiden eteen voi ja pitää itse tehdä jotain.

Kolme. Tästä ryhmästä en ole vielä maininnut blogissani, vaikka olen ryhmässä aktiivinen päivittäin. Tehdessäni positiivisen raskaustestin hain vertaistukea netistä ja löysin facebookista syyskuun mammojen ryhmän. Ryhmä on salainen ja suljettu, eli sitä ei löydä hauilla eikä sinne pääse uusia jäseniä. Meitä on ryhmässä 60 äitiä, joilla kaikilla on syyskuussa syntynyt vauva. Ryhmä oli aivan huikea tukipilari raskausaikana ja tietysti nyt vauvan synnyttyä. Mistään ei saa niin nopeasti vertaistukea, neuvoa tai ideoita kuin tästä ryhmästä. Yllättävää kyllä, kuudenkymmenen akkalaumassa, joka on täynnä äitejä vallitsee hyvä yhteishenki eikä koko ryhmän historiaan mahdu puolentoista vuoden aikana yhtään konfliktia. Tästä on naisten välillä kiiteltykin ja olemme puhuneet olevamme toistemme tuntemattomia ystäviä. Toiset ovat kyllä enemmän tuntemattomia kuin toiset, sillä olen tavannut livenä melkein puolet äideistä ja saanut osasta läheisiä ystäviä.

Tiedän sen, että itsensä mainostaminen ja seuran etsiminen ei ole helppoa. Tiedän sen tunteen, kun menee perhekerhoon, jossa huomaa kaikkien muiden jo tuntevan toisensa tai hiekkalaatikolla seisomisen, jossa kukaan aikuinen ei puhu toisilleen. Vaikka miten yrittäisi olla mukava, puhelias ja aktiivinen ei vastaanotto aina ole sitä mitä toivoisi. On totta, että ennen ei ollut somea ja löydettiin kavereita ja tunnettiin kaikki naapuritkin kun roskia viedessä vaihdettiin kuulumisia. Maailma muuttuu ja nykyään sosiaalinen media kuuluu arkeen. Mitä sitten jos naapurit tutustuvat nykyään toisiinsa taloyhtiön omalla Facebooksivulla? Tai mitä sitten jos äitikaverit löytävät toisensa uudella Momzie-sovelluksella? Eikai sillä ole merkitystä, vaikka vastavihitty pari kertoo tavanneensa Tinderissä. Tärkeintä on, että ihmiset löytävät toisensa ja kohtaavat, löytävät tarvitsemaansa seuraa ja hyväksyntää.

Postauksen opetus. Kannattaa olla aktiivinen!

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kääpiöpinseri vauvaperheessä

Koiramme, Jerry-jee on seitsemänvuotias ja on tullut minulle seitsemän viikkoisena. Tämä kääpiöpinseriuros on minun ihka ensimmäinen koirani, eikä minulla ole ollut liiemmin muitakaan aiempia koirakokemuksia. Vaikka luin ja ahmin koirankoulutusoppaita, hakeuduin pentukouluihin ja toko-ryhmiin, aloitin agilityn, hankin koiranomistajatuttuja, olin tiiviissä yhteydessä kasvattajaan ja tein kaikkeni saadakseni koirasta mahdollisimman kivan koirakaverin, niin Jerry on... jos ei nyt ihan haastava niin ainakin persoonallinen. Hänellä on pikkukoirille tyypillisesti pieni koko ja iso ego. Pentuvaiheen sosiaalistamisesta huolimatta hän ei oppinut koskaan tulemaan toimeen toisten koirien eikä lasten kanssa. Aikuisia ihmisiä (erityisesti muutamia tiettyjä) hän rakastaa ja hakeutuu ihmisten välittömään läheisyyteen, mutta pienet päämäärättömästi poukkoilevat lapset ovat Jepalle kauhistus ja hän yrittää paimentaa näitä ärähtelemällä, juoksemalla päin ja haukkumalla.

Pelkäsimme koiran reaktiota uuteen perheenjäseneen jo odotusaikana. Jerrystä ei huomannut mitenkään, että hän olisi tajunnut masussa jonkun majailevan. Otin yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, jolla olimme käyneet apua hakemassa aiemminkin ja pohdin hänelle tulevaa elämänmuutosta ja spekuloin miten koiran kanssa tulisi toimia. Ote konsultaatiopyynnöstä:
"Lasten läsnäollessa Jerryn käytös muuttuu ja hän pompottaa lapsia seuraamalla heitä, hyppimällä vasten ja "säikäyttelemällä" menemällä lapsia päin rähähtäen. Jerry ei ole koskaan purrut ketään, mutta hän käyttäytyy niin arvaamattomasti etenkin taaperoikäisten kanssa, etten menisi vannomaan ettei pureminen tule koskaan tapahtumaan. Tulkintani Jerryn käytöksestä lasten kanssa on, että hän on niin epävarma lapsista että menee motolla "hyökkäys on paras puolustus". Ystäväpariskuntamme sai hetki sitten lapsen ja tulivat vastasyntyneensä kanssa käymään ja Jerry hämmentyi vauvasta niin, että hän sukelsi sängyn alle piiloon ja kävi haukkumaan aina kun vauva äännähti jotenkin. Mikäli vauva oli minun sylissäni tuli Jerry pomppimaan minua vasten eikä hän ymmärtänyt miten juttelin vauvalle enkä hänelle, ihmismäinen tulkinta oli siis mustasukkaisuus. Olemme kuitenkin ajatelleet, että Jerry tulee sopeutumaan lapseemme, sillä hänellä ei ole muita vaihtoehtoja. Vauva ei olekaan satunnainen vieras vaan pysyvä asukki ja vauva kuitenkin tulee kotiin ihan pienenä vastasyntyneenä, josta ei ole Jerrylle mitään vaaraa eikä vauva liiku vielä aikoihin. Lisäksi uskallan varmasti antaa Jerryn tutustua vauvaan eri tavalla kun kyseessä on oma vauva eikä tarvitse pelätä toisten vauvojen puolesta. Haluaisimme kuitenkin alun menevän mahdollisimman hyvin ja kysyisimmekin sinulta neuvoja: kuinka tutustuttaa koira ja vastasyntynyt toisiinsa kun tulemme sairaalasta kotiin? Miten Jerryn ja vauvan tulisi antaa tutustua toisiinsa? Miten voimme auttaa Jerryä olemaan luottavaisempi. Tähän saakka olemme vältelleet Jerryn ja lasten tapaamisia, sillä ne ovat stressaavia kaikille osapuolille: vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta, minä pelkään miten Jerry reagoi ja Jerry on epävarma."


Kouluttaja vastasi minulle pyytäen luottamaan omaan koiraan. Synnyttämään lähtiessä koira lähti äidilleni hoitoon ja äitini kiikutti sairaalasta vauvan vaatteita koiralle tuoksuteltavaksi, jotta Jerry pystyi valmistautumaan tulevaan muutokseen. Koiralle täytyy opettaa miten vauvan kanssa halutaan toimivan: koiralta ei siedetä minkäänlaisia murahduksia, liian innokkaita leikkejä tai häsläämistä vauvan lähellä. Ja tietenkin, koiralle on pyhitettävä oma paikka, joka on vain ja ainoastaan koiraa varten, jossa hän saa levähtää ja jonne muilla perheenjäsenillä ei ole asiaa. Koiraa pitää myös huomioida eikä häntä saa sulkea laumasta.
"Eli kaikkein tärkeimmät neuvot ovat että älä unohda koiraa vaikka kuinka väsyttäisi ja mitä vähemmän stressaat, sitä vähemmän ongelmia on luvassa :)"


Näillä siis mentiin!
Jerry sähläsi ja oli ylikiinnostunut vauvasta alussa, halusi tulla kokoajan nuuskimaan ja nuolemaan, hypähteli meitä vasten meidän pidellessä vauvaa ja välillä "tökki" vauvaa kuonollaan. Huonoa käytöstä karsimalla ja hyvää kehumalla meillä menee tällä hetkellä oikein mainiosti! Jerrystä on kuoriutunut mainio isoveli, joka on yllättävänkin kärsivällinen. Epen oppiessa liikkumaan hän on paljon enemmän kiinnostunut koirasta kuin aiemmin ja ryömiikin Jerryn perässä. Jerry antaa tulla lähelle, kestää vauvamaisen "lempeät" paijaukset ja hakeutuu itsekin Epen lähettyville muistaen toki huokailla ja näyttää sen miten tylsä tyyppi vauva hänen mielestään on. Kuitenkin molemmista näkee, että tykkäävät toisistaan. Epen myötä Jerry on oppinut sietämään myös Epen kaverit, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä, vanhemmista lapsista meillä ei vielä ole kokemusta. Toiveet ovat korkealla ettei ongelmia enää tulisi Jerryn ja meidän perheen laps(i)en välille. Epeä opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan koiraa ja koiraa kunnioittamaan vauvaa. Meillä ei ole huolen häivää poikien toimeentulemisesta tällä hetkellä ja uskallamme kääntää selkämme samassa tilassa ollessamme pelkäämättä konflikteja.

Epen kotiutumispäivä, ylpeä isoveli vierellä.

Tilanne oli hankala myös toisinpäin, miten vauva tulisi tottumaan Jerryyn? Jerry on to-del-la äänekäs koira, hän piipittää, haukahtelee, uffailee, ulisee ja möyryää. Mieheni vertaa koiran ääntelyä Chewbaccaan. Onneksi Epe oli kuullut jo koiran huutelut masuun saakka, joten vauva ei ole koskaan säikähtänyt tai pahasti reagoinut isoveljensä jutteluihin. Vauva on myös alusta saakka tottunut että meillä asuu tuollainen häseltäjä ja on kiinnostunut muistakin tapaamistaan koirista. So far, all good!



Koiran huomioiminen entiseen malliin on ollut hankalaa. Ei ole kyse siitä, ettemmekö enää rakastaisi koiraa, mutta vauvan hoitaminen vie kaikki hoitovietin jäänteetkin ja koiran lenkitys on perheemme lyhin tikku. Onneksi tuo persoonallinen nelijalkainen musta mies on haalinut ympärilleen häntä rakastavia ystäviä ja sukulaisia, joilla saa kyläillä ja joilta saa jakamatonta huomiota edelleen. <3 Onneksi ja ärsytykseen saakka Jerry on hyvin omatoiminen hakiessaan huomiota ja vaikka miten yrittäisi, niin häntä ei voi unohtaa. Hän osaa punkea itse syliin, istuu ruokakuppinsa vieressä odottaen sen täyttymistä, vinkkaa oven takana ulospääsystä ja on kokoajan siellä missä tapahtuu.

Vauvakin kelpaa rakkauden jakajaksi.
Jerryssä on huomattavissa muutoksia, jotka voivat johtua vauvaperheen hektisyydestä tai puhtaasti koiran vanhenemisesta. Jerry ei enää jaksa päivystää kotona ihan jokaista askelta eikä raahaa vilttiään kokoajan siellä missä ihmiset ovat. Hän tyytyy makoilemaan minkä tahansa maton päällä ja hakee omaa rauhaa tyhjästä makuuhuoneesta tai ihanan pehmeästä vessanmatosta. Hän ei enää jaksa sählätä ja pelätä lastenvaunuja vaan on tyytynyt kävelemään mallikkaasti vaunujen vieressä. Eikä hän jaksa öisin nousta Epen herätessä, vaan tuhahtaen kääntää kylkeään.

Jerry kuuluu perheeseemme samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin meistä ihmisjäsenistä. Vaikka hänen hoitaminen on joskus raskasta ja hermot palavat päivittäin viehättävään käytökseen niin ei meistä olisi hänestä luopumaan. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän saa kunnian olla meidän perheen ensimmäinen ja viimeinen koira. Ja mikäli nyt voisin palata seitsemän vuotta taaksepäin, sanoisin sille nuorelle naiselle, että harkitse vielä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pienen pojan huone

Muutimme tähän nykyiseen asuntoomme maaliskuussa ja tämä on suurin asunto, jossa olen koskaan asunut aikuisiällä. 75m2 kolmio, tosi aikuismaista! Tykkään hurjasti tästä pohjaratkaisusta, joka on täydellinen lapsiperheelle. Tilaa on sopivasti, makuuhuoneet ovat juuri passelin kokoisia, eteinen ei ole ahdas ja hukkaneliöitäkään ei ole. On harmillista luopua tästä, vaikka ensimmäisen kerran asuntoa katsomaan tullessamme huokaisin, että kaiketi täällä hetken voisi asua. Tiesimme jo muuttaessamme, että tämä vuokrakämppä on vain väliaikainen koti, kunnes tiedämme kutsuuko meitä opiskelut muualla. Olemme kuitenkin kotiutuneet tänne täydellisesti ja rima seuraavan kodin neliöihin on korkealla.

Vaikka Epe on noin pieni, eikä juuri omaa huonetta tarvitse muuhun kuin nukkumiseen, niin etsimme silti kolmiota. Kokoajan kasvaessaan tavaramäärä lisääntyy ja leikit leviää isommalle alueelle. Koiran kannalta on reilua, että tilaa on hivenen enemmän, jotta koira pääsee tarvittaessa lapsiperheen melua karkuun jonnekin makuuhuoneen nurkkaan ja muuttaessamme reilun 300 kilometrin päähän haluamme, että meillä on tilaa majoittaa sukulaisia ja ystäviä, jotka haluavat meitä tulla moikkaamaan.

Epe sai jo tässä asunnossa oman huoneen, joka on lähinnä toiminut varastona. Siellä on lojunut muuttolaatikot, kirppiskamat, pyörät ja piano, joka ei mahtunut muualle. Sisustusvimma on päällä, mutta järki haraa vastaan, sillä asumme tässä asunnossa vain pari hassua kuukautta. On siis turha mitoittaa mitään hankintoja tätä asuntoa varten, kun emme vielä tiedä millaisessa kodissa asumme syksystä alkaen.



Mutta suunnitella voi aina! Pidän sisustamisesta ja kauniista kodista, mutta sisustaminen ei ole vahvimpia puoliani. Teen usein hutiostoksia ja mieleni vaihtuu useasti. Hankalinta lastenhuoneen sisustamisessa on liikatarjonta ihanille ja silmiä hiveleville sisustustarvikkeille. Lapsen huone saa olla selkeästi lapsekas, silti sillisalaattia haluaisin välttää. Huone saa olla räiskyvä, värikäs ja kirjava, mutta kuitenkin niin, ettei huone olisi eheä kokonaisuus ja sen saisi tarvittaessa hyvinkin siistiin kuntoon. Haluaisin yrittää välttää liikaa tilpehööriä ja panostaa hyviin säilytyskalusteisiin, niin että ne imevät hyvin lelut sisuksiinsa ja ovat lapsellekin helppokäyttöisiä. Lapsen huoneessa tulisi olla turvallista, niin ettei lapsen tulisi liikaa varoa leikkiessään ja niin, että lapsen huoneessa voisi olla höllemmät säännöt kuin muualla kotona.

Epen huoneessa on jo paljon omaa silmää miellyttäviä juttuja: iso taulu Epen 2vko ja isin brofistista, duux yövalo ja ilmankostutin, minun vanha nukensänky, pilviverhot, h&m:n automatto ja pikkunorsusta tilattu syntymätaulu.

Haluaisin, että Epen huone inspiroisi liikkumaan ja olemaan aktiivinen, loisi puitteet mahtaville mielikuvitusleikeille ja Epe viihtyisi siellä. Etsin usein inspiraatioita muista blogeista ja netin syövereistä ja tällä hetkellä olen luonut unelmien lastenhuoneen tämän kaltaiseksi.

Kuvat lainattu jollyroom.fi ja voimistelurenkaat.fi

Huoneen perusväritys olisi musta-valko-harmaa ja siellä olisi muutamia väripilkkuja siellä täällä. Huoneen yksi vetonaula olisi valkoiset puolapuut, joissa voi olla leuanvetotanko tai voimistelurenkaat mukana. Puolapuiden alla olisi paksu, nahkea jumppamatto pehmentämässä pudotusta. Puolapuissa saa päivisin roikkua ja kiipeillä ja öisin ne toimivat vaatteiden säilytystelineenä. Seinällä voisi olla tuollaisia pyöreitä keveitä hyllyjä, joihin voisi laittaa valokuvia Epen ensihetkistä ja muita kivoja ja kauniita pikkuesineitä. Lastenhuoneessa on hyvä olla pöytä ja tuolit, joissa voi piirrellä, askarrella ja tehdä rauhallisempia juttuja. Muistan lapsuudesta, kuinka kiva oli rakentaa majoja ja lymyillä niissä, joten lastenhuoneen tiipiit ovat valloittaneet sydämeni täysin. Kuinka kiva olisi tuonne ryömiä lukemaan yhdessä satuja tai pitää sadesäällä eväsretkeä. Olen ilmeisesti rakastunut merkkiin Alice & Fox, joista suurin osa inspiskuvistakin on.


Kuvat vepsalainen.com ja babystyle.com

Toinen suuri rakkauteni kohde on boblesit, nuo vaahtomuovista tehdyt eläinhahmoiset lasten huonekalut. Boblesien päällä voi kiipeillä, hyppiä, telmiä ja tasapainoilla. Ne ovat kevyitä, sopivat sisustukseen, kestäviä, helppoja ylläpitää ja monipuolisia. Eivät jätä lattiaan jälkeä eikä mene lasten käsittelyssä rikki. Naapurit eivät siis häiriinny vaikka lapsi itse hieman uudelleen järjestelisi huonettaan kerrostalossakaan. Näistä on iloa jo heti ensikuukausista varmasti kouluikään saakka. Ainoa miinus on korkea hinta, tuon kuvassa olevan setin nopea laskettu hinta on A-T Lastenturvan hinnaston mukaan yli tuhat euroa. Noh, onneksi niitä ei tarvitsekaan olla kaikkia eikä niitä tarvitse ostaa kerralla useampia. Ja halvimmat saa viidelläkympilläkin! Pidän itse keinumisesta ja haluaisin kotiinkin keinun. Sellaisen keinun, joka on turvallinen lapselle ja seinille ja boblesilta löytyy tähänkin ratkaisu, sillä tuon donitsin saa keinulisäosalla tuollaiseksi kuvassa näkyväksi keinuksi. Fatboy sopisi huoneeseen tuomaan väriä, joko tiipiin sisälle tai sitten johonkin nurkkaan rauhoittumispaikaksi.


Epe nukkuu tällä hetkellä brion pinnasängyssä, josta saa laidan laskettua ja otettua kokonaan pois, joten pinnasänky toimii myös juniorsänkynä. Säilytyskalusteena toimii brion hoitotaso, josta sai otettua hoitotason lisäosat pois ja ilman lisäosia se näyttää peruslipastolta. Epen kaikki vaatteet mahtuvat sopuisasti tänne ja koska leluarkkukin asuu vielä olohuoneessa, ei toistaiseksi lisäsäilytyskalusteille ole tarvetta. Välillä haaveilen, että vaatteet voisivat olla rekissä henkarissa esillä, sillä vaatteet ovat niin sieviä. Mutta kuinka käytännöllistä on ripustaa pienen pojan huoneeseen vaaterekki ja henkarit? Jahkailen vielä tämän ajatuksen kanssa. Välillä mietin myös lastenhuoneen maaleja tai tapetteja, mutta pidän yksinkertaisesta ja koska kalusteet ja lelut ovat jo värikkäitä ja matoilla ja verhoilla voi myös sisustaa taidan tyytyä ihan perusvalkoiseen maaliin tai korkeintaan johonkin kivaan vaaleanharmaaseen sävyyn. Oven ulkopuolella on pahviviirinä Epen nimi, joka oli löytö jenkkilän reissulta, mutta oven sisäpuoli olisi kiva maalata liitutaulumaalilla. Näin pieni taiteilija pääsisi taiteilemaan omia taideteoksiaan eikä aina tarvitsisi tuhlata paperia ja taidenäyttely voisi aina puhdistua siivouspäivinä.