Nelijalkainen perheenjäsen

Kääpiöpinseri. Pinseri. Pinssi. Jerppa. Hömmy. Hömppy. Herbert. Kerttu. Jerry. Pii-pii. Jepa.Kermit.
Rakkaalla lapsella monta nimeä.

Perusilme.

Tämä kyseinen kääpiöpinseri, eli kääkkä saapui perheeseemme ihan pentuna hieman alle seitsemän vuotta sitten. Koira oli minulle ensimmäinen koira ja rotuvalinta oli melko hatarin perustein tehty. Silloinen avopuolisoni halusi koiran, jonka kanssa voisi harrastaa ja pinseri oli tuttu rotu, joka oli harvoin nähtynä vinkeä tyyppi. Halusin pienen ja energisen koiran, jolla olisi helppohoitoinen turkki. Tadaa! Kääpiöpinseri olisi siis oiva valinta.
Kasvattajavalinta oli vielä hatarammin perustein tehty: heillä syntyi sopivana ajankohtana musta urospentu, oli suomalainen kasvattaja, joka osasi puheillaan vakuuttaa kennelinsä hyväksi valinnaksi. Nyt jälkeenpäin mietittynä olisin kiinnittänyt enemmän huomiota sekä rotu- että kasvattajavalintaan.

7 viikkoisena, juuri kotiutuneena.

Pentuna Hömmy oli todella hellyyttävä, säälittävä pieni rääpäle, joka ilmaisi voimakasta tahtoaan jo silloin. Vesisateella hän olisi kiivennyt kumisaappaaseen sadetta pakoon ja lenkeillä muutenkin olisi ollut mukavampaa matkustaa sylissä. Yksinjäädessään huutokonsertti oli melkoinen. Luimme koirankoulutusoppaita, kävimme pentukoulussa, tapasimme toisia kääkkäkavereita ja koirapuistoilimme. Yritin tehdä parhaani saadakseni koirasta yhteiskuntakelpoisen. Myönnän olleeni ja yhä olevani ulalla koirien kasvattamisen suhteen ja tehneeni paljon virheitä, mutta on minulle myös suotu haastava yksilö ensimmäiseksi koiraksi.

Hömmy ei ole oppinut koskaan tulemaan toisten koirien kanssa toimeen. Hän tykkää provosoida, mutta tositilanteen tullen juoksee selkäni taakse piiloon. Leikkiä hän ei osaa muiden kanssa, vaan hyödyntää kaiken ajan ärisemiseen ja urosteluun. Häntä on yritetty seitsemän vuotta kävelemään hihnassa kauniisti - tuloksetta. Tai olemaan haukkumatta ovikellolle. Murrosikäisenä Hömppy  merkkaili kotiamme ja minua, osoitti mieltään nostamalla koipea ja ajoi minut raivon partaalle. Lapset ovat Hömmylle punainen vaate, etenkin pienet juoksentelevat päämäärättömät - eli juuri ne, jotka käyttäytyvät hänen kanssaan samalla tavalla. Hän on yliaktiivinen, joka osaltaan on hauska piirre, mutta vetää ärsytyshermostakin lujasti. Ystäväni linkkasi internetin ihmeellisestä maailmasta jutun, josta hänelle tuli meidän koira mieleen. Osui ja upposi!

Jerppa muistuttaa tällä tavalla, mikäli roskakaappi unohtuu auki työpäivän ajaksi.

Olemme käyneet koiran kanssa kolmella eri ongelmakoirakouluttajalla kuuntelemassa mitä voisimme tehdä toisin, että saisimme hänestä mukavan pikkukoiran perheeseemme. Laumanjohtajuusteoriat, jääkaudet, kuristuspannat, kolinapurkit, kehut, palkat ja positiiviset huomioimiset ovat tuttuja ja itse asiassa tällä hetkellä tiedänkin, kuinka saisin koiran käyttäytymään haluamallani tavalla. En vain ole valmis tekemään siihen vaadittavia uhrauksia. Hömppy on erittäin johdonmukaista johtajaa kaipaava koira ja mikäli hänestä haluaisi kitkeä ongelmakäytöksen pois tarkoittaisi se sitä, ettei häntä saisi huomioida koskaan kun hän sitä pyytää. Kaikki toiminta tulisi johtajan aloitteesta ja muuten koira olisi kotona ilmaa. Tällainen elämä ei ihan vastaa sitä, minkä vuoksi koiran alun perin kotiimme toin. Vieraita hän jallittaa mennen tullen ja kävelee yli, mikäli vieras ei itse tätä estä. Omistajien läsnäollessa käyttäytyy sädekehä kiiltäen pään päällä, mutta selän kääntäessä kasvavat pirun sarvet tilalle.

Lämpöä rakastava rotta.

Ei häikäise.

Jepa on erittäin ihmisrakas, hellyydenkipeä, vauhdikas, haukkuherkkä, uliseva, tavallaan kuuliainen ja kovapäinen. Draamaking, joka huutaa jo pelkästä mahdollisuudesta sattua ja joka tuo lelun ihmisen jalan päälle teeskennellen, että hänen kanssa leikitään. Kerjää rapsutuksia ja osaa punkea päänsä käden alle ja hinkata itseään siihen. Jerry rrrrrrakastaa yli kaiken mummia, isiä, kissaleluaan, ystävääni RT:tä, aurinkoa, peittoja/vilttejä/tyynyjä/mitä tahansa pehmeää ja kurkkua. Hän on luonteeltaan todella kaikki tai ei mitään ja hurmaa erityispiirteillään useimmat meillä kyläilijät. Hän on uskollinen, eikä ole pelkoa, että tämä arkajalka lähtisi vapaana ollessaan karkuteille. Varsinainen citykoira, joka kavahtaa nähdessään lähietäisyydeltä rusakon, teeskentelee kuuroa häntä pyydettäessä vesisateella ulkoilemaan ja kävelee metsäpolkuja pitkin. Innostuessaan häntä huiskaa tuhatta ja sataa, hyppii vasten ja kun kertakaikkisesti ei muuta voi tehdä, niin hymyilee leveästi.

Jerppa raahaa peittoaan perässä kuin Tenavien Eppu riepuaan ja väsyessään kaivautuu peiton alle nukkumaan. Peittoon kääriytyminen on pitkään harjoiteltu taito, joka vieläkin jaksaa hymyilyttää omistajia.

Ruunaalla vaeltamassa, pitkospuita pitkin tietenkin.

Myttypinseri.

Never say never, mutta olemme mieheni kanssa sitä mieltä, että Jepa saa kunnian olla elämämme ensimmäinen ja viimeinen koira. Kaikessa raivostuttavuudessaan hän kuitenkin osaa olla tosi rakas ja tärkeä perheenjäsen. Epen isoveli.

On hänelläkin ollut hetkensä <3
Lentokentällä vastassa kun olimme vajaa kuukauden reilaamassa.