sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lastenvaatehulluus

Tunnustettuani olevani kirppishullu, voin samaan syssyyn kertoa hurahtaneeni lastenvaatteisiin. Minusta on ihanaa etsiä Epelle vaatteita ja pukea häntä omaa silmää miellyttävästi. Vaatemaku on muuttunut tässä yhdeksän kuukauden aikana, enkä pysty vieläkään selittämään millainen on lastenvaatemakuni. Hauskaa kyllä, mutta ystäväni tuntuvat tietävän paremmin makuni, sillä saan ihania viestejä eri puolilta Suomea, kun he tekevät meidän näköisiä löytöjä ja usein nämä ehdotukset menevät aivan nappiin. Lämmin kiitos kaikille, jotka itsensä tästä tunnistavat (suukkoemoji). Olen siis kuitenkin ennalta-arvattava? Ainakin kaikki keltainen on ihan meidän juttu! Ihailen kaupungilla retrokuoseihin puettuja lapsia ja välillä näitä vaatteita on meidänkin kaapista löytynyt, mutta en kuitenkaan osaa niitä Epelle laittaa päälle. Pidän väreistä ja siitä, että lastenvaatteet saavat olla kuosillisia, värikkäitä ja hassuja, silti Epen luottovaatteita on raitabody ja farkut. Pidän siitä, että vaatteet ovat laadukkaita ja hyvännäköisiä, mutta ne kuitenkin kestävät käyttöä ja pesuja, eivätkä ole niin arvokkaita etteikö niitä raaskisi laittaa arjessa päälle. Vaatteen tulee olla lapsekas, siisti, mukava, laadukas ja Epelle sopiva.

Ensirakkaus: neuletakit. Neuletakkeja hamstrasin odotusaikana liian monta. Tässä kotiintulovaatteet: neuletakki ja sammarit Newbien.
Toinen alkuajoilta lähtenyt huuma: jumpsuitit. Tätä raidallista huputonta kietaisujumppista (Lindex) käytimme paljon.

Kummini toi Espanjasta tuliaisiksi rotinalahjan, joka on yksi lempivaatteeni koko Epen vaatehistoriassa.

Erityisen hankalaksi lastenvaateostokset tekee vaihtuva mielipide. Saatan kirpputorilla olla aivan innoissani vaatteesta, mutta puettuani sen pojan päälle en jostain syystä pidäkään vaatteesta. Tai saatan ostaa mainiot housut ja todeta ettei meiltä löydy kaapeista käypää yläosaa sen kanssa laitettavaksi. Äitiyspakkaustakin ihailin etukäteen ja tykästyin kovasti vuoden 2015 sisältöön, mutta todellisuudessa käytimme vain murto-osaa vaatteista. Perustelen tämän sillä, että olen nainen ja saan muuttaa mieltäni. Vaikka useinkin, mikäli tarvitsee! Monien hutiostosten myötä suunnittelin ääneen ostavani vain settejä: kun ostan bodyn, ostan samalla siihen sopivat housut ja niin edelleen. Käytännössä tämäkään ei ole ollut niin toimiva ratkaisu, sillä kun setin toinen osa likaantuu on toinen osa pannassa sen aikaa, kunnes vaatteen pari on jälleen puhdas.

Ainoa äitiyspakkauksen vaate, josta pidän edelleen ja joka oli päällä paljon. Päässä mummin neuloma myssy.

Kirppislöytönä jonkun itseompelema pandasetti. Tämän hetken suosikkeja.
Eppusella on muutamia rajoittavia tekijöitä pukeutumisen suhteen. Hän on melko pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen, eli yläosat usein menevät ensin vaihtoon, vaikka pienemmät housut menisivätkin helposti jalkaan. Kuvistakin voi bongata hänen punertavan tukan, joka saa tietyt värit näyttämään hieman hassuilta ja toiset taas korostavat punaisuutta. Epe on erittäin kuumaverinen vauva ja hän hikoilee herkästi, joten tämä määrää hyvin pitkälti mitkä vaatteet meillä toimivat ja mitkä eivät. Kun muut vauvat olivat talvipakkasilla topattuja villahaalariin, äitiyspakkauksen toppahaalariin ja vielä makuupussiin oli Epellä täysin sopiva collagehaalarissa makuupussin sisällä. Tämän kanssa oli erityisesti alussa opetteemista, mutta vieläkin sorrun ylipukemiseen ja poika kärsii hiestä märkänä.

Epe hyvin perusvaatteissa, neulepaidassa ja farkuissa.

Kirppislöytö:dinopuku, niin hellyyttävä!

Bamse-jumpsuit (Lindex), hiippapipo, joka oli Epen tavaramerkki ensimmäiset puoli vuotta (Name it)

Yritän olla liikaa miettimättä vaatteiden merkkejä ja keskittymään yksittäisiin vaatteisiin. On aivan sama onko se täydellinen body henkkamaukasta, cittarista vai stockalta ja maksoiko se uutena vitosen, kympin vai viisikymppiä. Jos se näyttää kivalta ja on käytännöllinen ja pysyy hyvänä, on se juuri meille passeli. Olen kuitenkin huomannut, että taloudellisesti on järkevää satsata merkkivaatteisiin. Lopputalvesta etsin Epelle ensimmäistä välikausihaalaria ja mietin pitkään Reiman haalarin ja Mini Rodinin haalarin välillä. Molempien ostohinta on melkein sama, mutta kokemukseni mukaan mitä kirpputoreilla olen nähnyt, saan Mini Rodinista huomattavan paljon enemmän takaisin myydessäni sen. Huomaan kuitenkin miettiväni aivan liikaa mitä ihmiset ajattelevat kun kärräilen kaupungilla lapseni kanssa, joka on puettu Gugguuseen ja Mini Rodiniin. Jostain syystä jopa nolostun tästä ja pelkään, millaisen kuvan annan itsestäni, vaikka itse olen vaatteet valinnut enkä todella ajattele muista äideistä pahasti, vaikka heidän lapset olisikin puettu kalliimmin. Huomaan kuitenkin päätyväni perustelemaan miksi Epeltä löytyy näitä herkkuja kaapeista.

Mintut gugguu-asusteet löytyi Jyväskylän kirppisreissulta. Kettubody ostettu jenkeistä (Carter's) ja alaosana perusfarkut (Lindex)

Gugguun jumpsuit, Mini Rodinin pipo ja Adidaksen superstarit.

Luulen olevani melko ajan tasalla tämän hetken lastenvaatetrendeistä ja ajattelen itsestäni olevani hieman hurahtanut Epen vaatteisiin. Olemme kahlanneet nyt viisi vaatekokoa läpi ja etsin vielä sitä kultaista keskitietä. Kaipaisin Eppuselle sellaista vaatekaappia, josta löytyisi vähän parempaa kaupunkivaatetta, mutta pääosin aivan perusvaatteita, joita uskaltaa käyttää arjen tohinoissa. Sellaista kokoelmaa, jotka sopivat kivasti toisiinsa. Ja tiedättekö. Taisin löytää sen.

Lindexin iiiiiiihana uusi sirkusmallisto.

Tämä vaikuttaa täydelliseltä! Pehmeää, ohkaista puuvillaa. Keskenään yhteensopiva värimaailma, hauskaa sirkusta, graafista mustavalkoista, ripaus ruosteenväriä, minttua ja tehostevärejä. Olen aivan myyty! Olin jo höntyämässä kassalle nämä löydettyäni, mutta maltan odottaa vielä viikon kun alennusmyynnit alkavat ja sitä paitsi, olemme lähdössä ylihuomenna Tukholmaan. Voihan se olla, että löydän sieltä jotain VIELÄ parempaa, mutta epäilen.

Tällä hetkellä käytössä englanninlakubody (Bellapuodista Minttu & Ville) ja farkkucaprit (Lindex)
Susiruma, mutta käytännöllinen hattu Jesper Juniorista, Polarn O.Pyretin body ja Gugguun shortsit. Kesävaatteet on syötävän suloisia!


Millä periaatteella ostat lapselle vaatteita? Onko teillä joku selkeä linja vai mennäänkö mutu-tuntumalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti