Muu-mi-humppa soi!

Teimme tavallisen perheen tavallisen lomamatkan naapuriin Ruotsiin. Saimme houkuteltua ystäväperheen mukaan matkaan ja valitsimme perheystävällisyydestä tunnetun Silja Linen. Sopivat aikataulut ja muumiteema saivat meidät valitsemaan Silja Symphonyn ja valintaan tietysti vaikutti vielä cityshopparin tarjoama risteilyalennus. Ystäväperheen äiti ja minä puhuimme Tukholman reissusta jo kauan aikaa sitten puolitosissaan Mini Rodini -matkana. Matkan tarkoitus on siis vain ja ainoastaan käydä hakemassa Mini Rodineja ;) Saimme parit rodinit aleista, mutta olihan risteily paljon muutakin!

Hytin tarkistus ja perhepeiliselfie

Laivamme lähti tiistai-iltapäivästä neljän aikoihin ja voi pahus olemme onnettomia aikatauluttamaan elämäämme! Miten aina saammekaan hurjan kiireen aikaan ja joudumme juoksujalkaa hiestä märkänä koikkaloimaan ehtiäksemme paikalle ajoissa. Nytkin meillä oli oikein rauhallinen ja mukava aamu kotona, miehellä vapaapäivä ja me päätimme pojan kanssa lähteä vielä käymään tyttöystävällä kylässä. Harmittaa aina olla myöhässä ja varoitankin uusia tuttavuuksia siitä, että minulla on äärimmäisen hyvät aikeet olla ajoissa, mutta realistisesti sanottuna tulen kuitenkin joka paikkaan myöhässä. No, ehdimme laivaan ja löysimme perhetutut laivasta. Toinen kehitettävä piirre itsessäni on asioista selvän ottaminen etukäteen. Huomaan itsessäni perfektionistin piirteitä, että jos minulla ei ole kaikki aika maailmassa ottaa asioista etukäteen selvää, koen etten voi tehdä sitä lainkaan, sillä se jää kuitenkin kesken. No, olisi ollut fiksua ottaa etukäteen laivayhtiöön yhteyttä ja varata hyttiimme matkasänky (jolloin ei olisi tarvinnut kantaa omaa mukana) ja tietenkin pyytää, että meidän kahden perheen hytit olisivat jotakuinkin lähellä toisiaan. Nyt olimme eri kerroksissa ja aivan eri puolilla laivaa, joka hieman hankaloitti yhdessä matkaamista.

Promenaadilla kävelyä tiimipöksyissä.

Matkaseurueeseemme kuului kaksi äitiä, kaksi isiä ja kolme alle 2,5 vuotiasta lasta. Lapsemme eivät siis vielä ihan hurjasti tajunneet laivamatkailusta ottaa kaikkea iloa irti ja aikuisilla oli täysi työ pitää nuo pikkuristeilijät tyytyväisinä, mutta matka oli silti mukava ja aika kului hujauksessa! Laivalla on lapsiperheet hyvin huomioitu: syöttötuoleja ja mikroja löytyy jokaisesta ravintolasta tai isommasta oleskelutilasta, hoitohuone on lasten leikkitilassa (vaikka aluksi emme sitä löytäneetkään), pienemmille ja isommille lapsille on erilliset leikkitilat samassa huoneessa, joka mahdollistaa sujuvat ja turvallisemmat leikit kaikille lapsille eikä hankaloita liikaa monenikäisten lasten vanhempien valvontaa. Hissejä oli useita ja jokaiseen hissiin mahtui rattaat, jopa useatkin helposti. Leikkitiloja oli näin kesäaikaan kolmessa kerroksessa ja lapsiperheille oli oma aamiainenkin katettu yhteen leikkitilaan, joka osaltaan oli kätevä ja osin hankala, sillä lapset eivät malttaneet syödä ja leikkialue oli niin suuri ja ruuhkainen, että vanhemmat eivät kuitenkaan saaneet syödä rauhassa, vaan lasten perään piti kokoajan katsoa. Isommille lapsille oli aktiviteetteja enemmän, mutta näin vauvaperheenäkin viihdyimme leikkihuoneissa hyvin. Epe kävi tutustumassa pallomeressä, silloin kun paikalla ei ollut muita lapsia ja muuten hän ihaili plaston autojen renkaita ja harjoitteli seisomaan nousua isiä tai äitiä vasten.

Treenaa, treenaa.

Laivalla ei aika käynyt pitkäksi. Kiertelimme promenaadilla olevia kauppoja, kävimme leikkihuoneissa, söimme ravintoloissa ja hengasimme "tapahtumissa". Yöt nukuimme hyvin ja päivän olimme tietenkin maissa. Laivassa oli paljon hyvää, mutta toki ainahan sitä löytää jotain kehitettävääkin... Symphony on uusittu puolitoista vuotta sitten ja vaikka laiva on minua vain hieman nuorempi, odotin sen olevan vähän siistimpi. Kokonaisilme oli mielestäni nuhjuinen ja vaikka otimme sen "paremman" A-hytin, ei mielestäni se poikennut millään muulla tapaa muista halvemmista hyteistä, kun siitä että se oli korkeammalla ja merinäköalalla. Hytissämme oli kuvaus, että alasängyt voidaan yhdistää parisängyksi, vaikka todellisuudessa liikutettava sänky olisi pitänyt siirtää kallellaan olevan lattian päälle keikkumaan vessan oven eteen. Teoriassa siis toinen sänky oli liikutettava, mutta käytännössä tämä ei ihan onnistunut. Leikkipaikka oli myös kovia kokenut ja leluja oli melko vähän ja ne olivat hyvin leikityn näköisiä. Legonurkkauskin löytyi, muttei legoja ja vaikka se kuuluukin nykyaikaan, on harmillista miten lasten leikkipaikka tuntuu olevan yhtäkuin peliluola. Playstationeita oli kymmeniä koko laivassa ja elokuvatkin pyörivät kokoajan taulu-teeveissä. Lapsille oli järjestetty ohjelmaa, mutta harmillisesti muumidisko alkoi klo 20.15 ja Harri Hylkeen show klo 21. Meidän matkaseurueen pikkujuhlijat vetelivät noihin aikoihin jo sikeitä. Toki lomalle voi olla löysempi aikataulu, mutta onhan kahdeksan tosi myöhään lapsille.

Epe ja matkakupla.

Varasimme risteilyn toukokuun alussa ja hieman varauksemme jälkeen uutisoitiin massiivisesta norovirusepidemiasta. Pohdimme heti kannattaako risteilylle lähteä noroa hakemaan, mutta virus oli saatu hyvin taltutettua meidän risteilyyn mennessä. Laivalla oli henkilökuntaa, jotka jatkuvasti kulkivat desinfiointiaineiden kanssa, kuulutuksissa muistutettiin huolellisesta käsihygieniasta, käsidesiaineita oli kaikissa yleisissä tiloissa ja matkustajina meille tuli vaikutelma, että asia otettiin vakavasti. Ja näin neljä päivää risteilyn päättymisen jälkeen voimme kaiketi huokaista helpotuksesta, että meidän koko retkueemme selvisi terveinä.

Tukholmassa meillä ei ollut suuria suunnitelmia ja kaupunki oli meille kaikille melko tuntematon. Halusimme tutustua edes pintapuolisesti kaupunkiin ja pyöriä kaupoilla samalla pitäen lapset tyytyväisinä. Laiva tuli Tukholmaan yhdeksältä aamulla ja laivalle piti ehtiä neljäksi takaisin. Maissaoloaika oli siis hurjan lyhyt ja olemisen aikatauluttaminen oli hankalaa, kun ei osannut arvioida etäisyyksiä ja lapset eivät ole niitä tehokkaimpia matkatovereita. Aina oli jonkun vaippa vaihdettavana tai sitten vatsa kurisi nälkää. Suuntasimme metrolla T-Centraleniin, josta kävelimme NK-tavarataloon, Gallerien kauppakeskukseen ja lopuksi vielä Åhlensiin. Kello tikitti kokoajan vaativasti ja halusimme varata paluumatkaan hyvin aikaa yllättävien sattumusten varalta. Olimmekin laivalla hyvissä ajoin ja lapset olivat onnellisia päästessään puuhaamaan leikkipaikoille. Toiminnantäyteisen päivän jälkeen Epen päivärytmit olivat aivan sekaisin ja hän nukahti toisille päiväunilleen vasta ravintolassa seitsemältä illalla, joten pääsimme kuitenkin nauttimaan muumidiskosta. Epe oli diskosta aivan liekeissä! Hän pääsi jorailemaan minun olkapäille ja hihkui ja hytkytti kovasti. Olimme melko varmoja, ettei Epe jaksa olla diskossa kauan, joten laitoimme hänelle jo pyjaman päälle ja otimme varuiksi mukaan iltapuuron diskoon. Epeli kuitenkin yllätti ja bailasi aina diskon loppuun saakka, söi kiltisti puuron ja nukahti omaan matkakuplaansa hieman kymmenen jälkeen tyytyväisenä.

Tukholmaan saapuminen

Muumidisko

Laivareissusta jäi kivoja muistoja, Epen ensimmäinen risteily, ensimmäinen perhematka ystäväperheen kanssa, Tukholma-nälkä (joka täytyy lähitulevaisuudessa tyydyttää pidemmällä Tukholmavisiitillä) ja aivan kamala korvamato "muumihumppa soi"! Törmäsimme aivan sattumalta myös yhteen nettituttuunkin, joka oli oikein mieluisa yllätys.

Siljan ikkunasta katsellaan Viikkaria ;)

Seuraavaksi voisimme kokeilla Viking Linen risteilyaluksen... Otan kaikki risteily- ja Tukholmavinkit avosylin vastaan kommenttikenttään :)

27.6.2014

Tänään tuli kaksi vuotta siitä, kun mies kysyi isovanhempieni veneen perähytissä minulta jakaisinko elämäni hänen kanssaan. Kahdessa vuodessa olemme juhlineet häitämme, odottaneet jännityksellä esikoisen syntymää ja nyt vietetty perhe-elämää kolmihenkisenä perheenä yhdeksän ja puolen kuukauden ajan. Lapsiperheen arki iskee välillä päin kasvoja ja välillä hykerrellään perhoset vatsassa kuin eilen olisi tavattu.

En päivääkään vaihtaisi pois.

Juhannus

Juhlapyhäahdinko. Olisi ihanaa viettää vuoden juhlapyhät juhlien ja kehittää uusia perinteitä. Niin ettei joka kerta kun koittaa vappu, juhannus, joulu tai uusi vuosi tarvitsisi miettiä mitä tehdään, missä ja kenen kanssa.

Jos minulta kysytään, niin kuvailisin unelmien juhannustani veden äärellä grillaten, aikaista kokkoa katsellen, saunoen ja lasten mentyä nukkumaan viiniä juoden ja rupatellen, ehkä lautapelejä pelaillen. Juhannusta voisi olla viettämässä tuttavaperhe jos toinenkin. Toisinsanoen, kuvailen unelmien juhannustani samalla tavalla kuin olen itse viettänyt lapsuuden juhannuksia. Vietimme juhannukset isäni ammattiliiton kesänviettopaikalla tai isovanhempieni veneellä Saimaalla. Molempia paikkoja yhdistää juuri nuo edellä mainitsemani asiat ja näiden lisäksi oli mukavaa, kun lapsena ei koskaan tarvinnut olla yksin. Juhannusta oli juhlimassa muitakin perheitä, joten seuraa löytyi niin aikuisille kuin lapsillekin.

Olemme miehen kanssa olleet nyt viisi juhannusta yhdessä. Ensimmäisen vietimme erillään omien kavereiden kanssa juhlien, toisena reissasimme yhdessä Italiassa, kolmantena ja neljäntenä minä olin töissä ja mies kotona tai lähistöllä kavereillä kylässä. Tämä viides juhannus oli meidän ensimmäinen lapsiperheenä ja tekemistä pohtiessamme emme saaneet mitään suunnitelmia ajoissa aikaan. Silti meillä oli oikein mukava juhannus!

Mökkipäikkärit

Juhannusaattona mies oli aamun töissä ja kävimme pörräämässä hyvin hiljaisessa kauppakeskuksessa. Iltapäivästä leikimme koko perheen voimin, puuhailimme kotihommia ja lähdimme käymään iltalenkillä paikallisen kahvilan järjestämässä juhannusjuhlassa, jossa oli pienet lavatanssit. Juhannuspäivänä saimme kutsun uudelta perhetuttu-tuttavuudelta Jätkäsaareen, jossa on Epeä viisi päivää nuorempi poika. Grillailimme, saunoimme, katseltiin poikien puuhia ja poikien mentyä nukkumaan pelailtiin lautapelejä. Saunaterassilta oli merinäköala, joten tässähän oli kuin olikin aineksia tuohon täydelliseen juhannukseen, olisi kaiketi pitänyt vielä youtubesta katsella juhannuskokkovideo, niin avot!

Tänään sunnuntaina piipahdimme Päijät-Hämeessä miehen vanhempien mökillä. Epe sai maistaa ensimmäistä kertaa metsämansikoita, joista piti kovasti ja hän kasteli varpaitaan järveen, josta ei pitänyt niin kovasti. Mökillä oli miehen sukulaisia, joita on mukava tavata ja eniten nautin siitä, kun näen miten tärkeä ja rakas Epe on heille. Mökillä oli muutenkin mukavaa, sää suosi ja pidän mökistä hurjasti! Laiturilta näkyy vihkikirkkomme, mökki on Vesijärven rannalla ja mökki on sopivan maalla ja kuitenkin lähellä kaupunkia. Suuntaamme mökille miehen kesälomalle pidemmäksi aikaa, jolloin ehdimme kunnolla nauttimaan mökkeilystä pikavierailujen sijaan. Haaveissani olisi ainakin kalastusreissu, vastan sitominen ja saunominen ja läheisessä kesäteatterissa vierailu.

Valokuvia valitessa pysähdyin miettimään kuinka ihana ja onnellinen elämäntilanne meillä tällä hetkellä on. Kuinka paljon voikaan rakastaa omaa perhettään? Kuinka onnekas olenkaan lähipiiristäni. Meinasin kirjoittaa tähän ensi vuoden juhannusta varten muistutuksen, että järjestä juhannussuunnitelmat ajoissa, mutta toisaalta voisinkin kysyä miksi, sillä tämähän sujui näinkin mainiosti. Ja ensi vuodesta on mahdoton sanoa vielä, missä sen vietämme. Voi nimittäin olla, että asumme silloin järven rannalla, sillä mies sai tiedon olevansa ensimmäisellä varasijalla hakemaansa koulutukseen, jaiks ja ääks! Onhan jonkun nyt pakko olla ottamatta paikkaa vastaan, jolloin mies pääsisi. Ärsyttävä ja samalla onnekas tilanne. Mustavalkoisesti ajateltuna mies ei tullut valituksi kouluun. Mutta samalla todella suuri toivon kipinä on olemassa, että kuitenkin miehen unelma olisi astetta lähempänä. Nyt siis kaikki peukut ja varpaat pystyyn!

Lastenvaatehulluus

Tunnustettuani olevani kirppishullu, voin samaan syssyyn kertoa hurahtaneeni lastenvaatteisiin. Minusta on ihanaa etsiä Epelle vaatteita ja pukea häntä omaa silmää miellyttävästi. Vaatemaku on muuttunut tässä yhdeksän kuukauden aikana, enkä pysty vieläkään selittämään millainen on lastenvaatemakuni. Hauskaa kyllä, mutta ystäväni tuntuvat tietävän paremmin makuni, sillä saan ihania viestejä eri puolilta Suomea, kun he tekevät meidän näköisiä löytöjä ja usein nämä ehdotukset menevät aivan nappiin. Lämmin kiitos kaikille, jotka itsensä tästä tunnistavat (suukkoemoji). Olen siis kuitenkin ennalta-arvattava? Ainakin kaikki keltainen on ihan meidän juttu! Ihailen kaupungilla retrokuoseihin puettuja lapsia ja välillä näitä vaatteita on meidänkin kaapista löytynyt, mutta en kuitenkaan osaa niitä Epelle laittaa päälle. Pidän väreistä ja siitä, että lastenvaatteet saavat olla kuosillisia, värikkäitä ja hassuja, silti Epen luottovaatteita on raitabody ja farkut. Pidän siitä, että vaatteet ovat laadukkaita ja hyvännäköisiä, mutta ne kuitenkin kestävät käyttöä ja pesuja, eivätkä ole niin arvokkaita etteikö niitä raaskisi laittaa arjessa päälle. Vaatteen tulee olla lapsekas, siisti, mukava, laadukas ja Epelle sopiva.

Ensirakkaus: neuletakit. Neuletakkeja hamstrasin odotusaikana liian monta. Tässä kotiintulovaatteet: neuletakki ja sammarit Newbien.

Toinen alkuajoilta lähtenyt huuma: jumpsuitit. Tätä raidallista huputonta kietaisujumppista (Lindex) käytimme paljon.

Kummini toi Espanjasta tuliaisiksi rotinalahjan, joka on yksi lempivaatteeni koko Epen vaatehistoriassa.

Erityisen hankalaksi lastenvaateostokset tekee vaihtuva mielipide. Saatan kirpputorilla olla aivan innoissani vaatteesta, mutta puettuani sen pojan päälle en jostain syystä pidäkään vaatteesta. Tai saatan ostaa mainiot housut ja todeta ettei meiltä löydy kaapeista käypää yläosaa sen kanssa laitettavaksi. Äitiyspakkaustakin ihailin etukäteen ja tykästyin kovasti vuoden 2015 sisältöön, mutta todellisuudessa käytimme vain murto-osaa vaatteista. Perustelen tämän sillä, että olen nainen ja saan muuttaa mieltäni. Vaikka useinkin, mikäli tarvitsee! Monien hutiostosten myötä suunnittelin ääneen ostavani vain settejä: kun ostan bodyn, ostan samalla siihen sopivat housut ja niin edelleen. Käytännössä tämäkään ei ole ollut niin toimiva ratkaisu, sillä kun setin toinen osa likaantuu on toinen osa pannassa sen aikaa, kunnes vaatteen pari on jälleen puhdas.

Ainoa äitiyspakkauksen vaate, josta pidän edelleen ja joka oli päällä paljon. Päässä mummin neuloma myssy.

Kirppislöytönä jonkun itseompelema pandasetti. Tämän hetken suosikkeja.

Eppusella on muutamia rajoittavia tekijöitä pukeutumisen suhteen. Hän on melko pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen, eli yläosat usein menevät ensin vaihtoon, vaikka pienemmät housut menisivätkin helposti jalkaan. Kuvistakin voi bongata hänen punertavan tukan, joka saa tietyt värit näyttämään hieman hassuilta ja toiset taas korostavat punaisuutta. Epe on erittäin kuumaverinen vauva ja hän hikoilee herkästi, joten tämä määrää hyvin pitkälti mitkä vaatteet meillä toimivat ja mitkä eivät. Kun muut vauvat olivat talvipakkasilla topattuja villahaalariin, äitiyspakkauksen toppahaalariin ja vielä makuupussiin oli Epellä täysin sopiva collagehaalarissa makuupussin sisällä. Tämän kanssa oli erityisesti alussa opetteemista, mutta vieläkin sorrun ylipukemiseen ja poika kärsii hiestä märkänä.

Epe hyvin perusvaatteissa, neulepaidassa ja farkuissa.

Kirppislöytö:dinopuku, niin hellyyttävä!

Bamse-jumpsuit (Lindex), hiippapipo, joka oli Epen tavaramerkki ensimmäiset puoli vuotta (Name it)

Yritän olla liikaa miettimättä vaatteiden merkkejä ja keskittymään yksittäisiin vaatteisiin. On aivan sama onko se täydellinen body henkkamaukasta, cittarista vai stockalta ja maksoiko se uutena vitosen, kympin vai viisikymppiä. Jos se näyttää kivalta ja on käytännöllinen ja pysyy hyvänä, on se juuri meille passeli. Olen kuitenkin huomannut, että taloudellisesti on järkevää satsata merkkivaatteisiin. Lopputalvesta etsin Epelle ensimmäistä välikausihaalaria ja mietin pitkään Reiman haalarin ja Mini Rodinin haalarin välillä. Molempien ostohinta on melkein sama, mutta kokemukseni mukaan mitä kirpputoreilla olen nähnyt, saan Mini Rodinista huomattavan paljon enemmän takaisin myydessäni sen. Huomaan kuitenkin miettiväni aivan liikaa mitä ihmiset ajattelevat kun kärräilen kaupungilla lapseni kanssa, joka on puettu Gugguuseen ja Mini Rodiniin. Jostain syystä jopa nolostun tästä ja pelkään, millaisen kuvan annan itsestäni, vaikka itse olen vaatteet valinnut enkä todella ajattele muista äideistä pahasti, vaikka heidän lapset olisikin puettu kalliimmin. Huomaan kuitenkin päätyväni perustelemaan miksi Epeltä löytyy näitä herkkuja kaapeista.

Mintut gugguu-asusteet löytyi Jyväskylän kirppisreissulta. Kettubody ostettu jenkeistä (Carter's) ja alaosana perusfarkut (Lindex)

Gugguun jumpsuit, Mini Rodinin pipo ja Adidaksen superstarit.

Luulen olevani melko ajan tasalla tämän hetken lastenvaatetrendeistä ja ajattelen itsestäni olevani hieman hurahtanut Epen vaatteisiin. Olemme kahlanneet nyt viisi vaatekokoa läpi ja etsin vielä sitä kultaista keskitietä. Kaipaisin Eppuselle sellaista vaatekaappia, josta löytyisi vähän parempaa kaupunkivaatetta, mutta pääosin aivan perusvaatteita, joita uskaltaa käyttää arjen tohinoissa. Sellaista kokoelmaa, jotka sopivat kivasti toisiinsa. Ja tiedättekö. Taisin löytää sen.

Lindexin iiiiiiihana uusi sirkusmallisto.

Tämä vaikuttaa täydelliseltä! Pehmeää, ohkaista puuvillaa. Keskenään yhteensopiva värimaailma, hauskaa sirkusta, graafista mustavalkoista, ripaus ruosteenväriä, minttua ja tehostevärejä. Olen aivan myyty! Olin jo höntyämässä kassalle nämä löydettyäni, mutta maltan odottaa vielä viikon kun alennusmyynnit alkavat ja sitä paitsi, olemme lähdössä ylihuomenna Tukholmaan. Voihan se olla, että löydän sieltä jotain VIELÄ parempaa, mutta epäilen.

Tällä hetkellä käytössä englanninlakubody (Bellapuodista Minttu & Ville) ja farkkucaprit (Lindex)

Susiruma, mutta käytännöllinen hattu Jesper Juniorista, Polarn O.Pyretin body ja Gugguun shortsit. Kesävaatteet on syötävän suloisia!

Millä periaatteella ostat lapselle vaatteita? Onko teillä joku selkeä linja vai mennäänkö mutu-tuntumalla?

Ydinperhe ydinfysiikkaa?

Minun elämäni suurin haave on ja oli saada oma perhe. Oma täydellinen pieni perhe. Olen ollut lapsirakas aina ja olen hakeutunut lasten kanssa puuhailemaan jo ennen kuin itse ehdin lapsuudesta kasvaa. Lukion jälkeen olikin hyvin luonnollista miettiä tulevaa ammattia lasten parista.

Oma lapsi ja oma perhe on ollut haave, joka samalla on hyvin realistinen ja toisaalta mietin, onko sittenkään. Onko minulla vaaleanpunaiset lasit päässä, kun ajattelen perhe-elämää ja arkea ja kuvittelen pystyväni rakentamaan kestävän ja onnellisen perheen, kun nykytilastot kertovat yhä useammin eroavista vanhemmista, lapsettomuudesta, babybluesista, burnoutista ja raastavista ruuhkavuosista. Onko ydinperheen rakentaminen ydinfysiikkaa ja mistä johtuu, että niin monet perheet rikkoutuvat? Olen valmis ottamaan haasteen vastaan ja näyttää, että onnellinen ydinperhe ei ole mahdoton yhtälö. Suostun koekaniiniksi tähän empiiriseen kokeeseen. Samalla puhuessani ydinperheestä ja onnellisuudesta, haluan kuitenkin todeta, ettei nämä kaksi asiaa ole riippuvaisia toisistaan. Onnellisuus on kaikkien perheiden yhteinen tavoite ja siihen voi päästä millä kokoonpanolla tahansa. Ydinperhe on minun henkilökohtainen toiveeni ja tavoitteeni.

Olen aina tiennyt haluavani lapsia ja olen halunnut olla nuori äiti. Olin kuukautta vaille 26 vuotias, kun sain Epen ja tietenkin, kun minulla ei muusta ole kokemusta, voin sanoa sen olleen erinomainen ikä saada esikoinen. Palatakseni blogin nimeen, kuljimme hyvin tavallista reittiä perhettä perustaessa. Tapasimme, ihastuimme, seurustelimme, rakastuimme, kihlauduimme, menimme naimisiin ja saimme lapsen. Suhteen alkuaikoina mies tiesi myös haluavansa lapsia, mutta selitti ironisesti nauraen, että sitten kun on rivitalo, omenapuu ja farmari, vakkarityö ja elämä asettunut paikoilleen. Sitten kun aika on "oikea". Sitten kun on rahaa tarpeeksi.
No, minä taas olen kaikkihetinyt-tyyppinen ja osaan omasta puolesta sanoa, ettei elämässä tapahdu mitään, ellei itse ole aktiivinen. Meillä oli mielestäni elämän palikat jo kasassa odottaessamme Epeä, oma koti, molemmilla ammattikorkeakoulututkinnot, nuoruuden juoksut juostu ja olimme valmiita asettumaan perhe-elämään. Miksipä sitä asuisi liian isossa kodissa, mikäli pienemmässä pärjäisi, milloinka sitä taskut pursuaisi ylimääräistä rahaa, milloinka elämä antaisi merkin, että nyt on se the hetki harkita lapsia. Meille tämä hetki oli siis juuri oikea.

Mitä tämän haasteen onnistuneeseen suorittamiseen tarvitaan? Tällä hetkellä näyttää erittäin hyvältä. Viihdymme toistemme seurassa, tuemme toisia, jaamme ilot ja surut. Keskusteluyhteys on hyvin avoinna ja yritämme pitää huolen siitä, että kalenteristamme löytyy perheaikaa, parisuhdeaikaa ja molempien omaa aikaa. Arjessa pyrimme huomioimaan toista, eikä huomioimisten aina tarvitse olla suuria. Toiselle valmiiksi ladattu kahvinkeitin, kaupasta tuotu lempiherkku, vauvan ja koiran vieminen ulos antaen toisen vaikka vain röhnöttää sohvalla, vauvan kanssa vapaaehtoisesti herääminen ja päivittäiset suukot ovat kantaneet meidät hymy huulilla tähän saakka. Millä tavalla teillä huomioidaan lapsiperhearjessa kumppania?

Hääterveiset.

Hääpäivänämme lupasimme olla yhdessä niin ylä- kuin alamäissä. Helppoa ei varmasti tule aina olemaan, mutta yritän pitää mielessäni muutaman viisauden, jotka ovat ajatuksiini kolahtaneet matkan varrella. Ystävämme piti häissämme puheen, jossa kertoi isovanhempiensa olleen naimisissa 60 vuotta, kunnes isoisä nukkui pois. Ystävämme oli tiedustellut isoäidiltään, millainen avioliitto oli 60 vuoden ajan. Isoäiti oli kertonut alussa olleen ihanaa, mutta sitten tulleen kymmenisen huonompaa vuotta, jota seurasi viisi hyvää vuotta ja niin edelleen. On ihailtavaa, että kymmenen huonompaa vuotta ei erota paria ja uskotaan siihen, että asiat voivat muuttua.

Toinenkin totuus, jonka allekirjoitan kuultiin häissä, tällä kertaa ystäväni vihkijän sanomana. Hän kertoi ettei liitot kaadu ongelmiin, vaan siihen ettei ongelmia hoideta. On turha siis kuvitella, että arki sujuisi koko loppuelämän yhtä rakastuneena ja kivuttomana, ilman että asioiden eteen tekisi mitään. Tämä edellyttää lujaa tahtoa ja avoimuutta molemmilta osapuolilta.

Mutta tahtoa meiltä löytyy!

Laadukasta käytettynä

Kirppishullu täällä moi!
Olen tykännyt käydä kirppiksillä lähes niin kauan kuin muistan. En ole perusteellinen pöytien penkoja, vaan silmäilen kirpputoreilla tavaroita läpi ja löytäessäni hyvän pöydän tai myyjän teen samasta pöydästä useampia löytöjä. Saan loistolöydöistä suunnatonta mielihyvää! Muistan vieläkin miten onnellinen olin löytäessäni Coston hatun eurolla, Vagabondin ruskeat nahkanilkkurit kolmella eurolla, Stonz-tossut Epelle kolmella eurolla tai Polarn O.Pyretin windfleecehaalarin kympillä. Toisen roska on todella toisen aarre ja kauan eläköön kierrätys.

Haluan esitellä teille meidän tällä hetkellä hienoimman, ihanimman, siisteimmän ja ajankohtaisimman kirppislöydön paikkaa pitävän noin kuukausi sitten Myyrmäen jäähallin kirpputorilta ostamani DJ Dannyn.

DJ Danny on Kidz Delight merkkinen äänilelu, josta maksoin kaksi euroa. Huimat kaksi euroa! Tähän väliin huomautan, että en juurikaan välitä lasten äänileluista. Ne ovat yleensä järkyttävän yksitoikkoisesti kimeää ääntä yhtä melodiaa toistavia hirviöleluja, joista ei volyymia saa säädettyä. Vaan toista on tämä! DJ Dannyssä on loistavat soundit ja mielettömät mahdollisuudet sämplätä ja skrätsätä eri melodioita. Viiden perussoundipohjan lisäksi kappaleeseen voi lisätä pianon, kaksi eri bassoa, panhuilun tai päpättäjä-laulajat. Soittimet kuulostavat oikeilta soittimilta, musiikki on monipuolista ja volyymiakin saa säädettyä. Epekin fanittaa lelua painamalla jatkuvasti punaista "Wuhuu"-nappia, jossa yleisö siis hurraa. Lelu harjoittaa hienosti musiikkitajua, hienomotoriikkaa, säästää äidin hermoja ja isikin tykkää. Silkka win-win tilanne! Tervetuloa DJ Danny perheeseemme, pidämme sinusta kovasti! Ja kerroinko jo, että maksoin tästä täysin toimivasta ja siististä lelusta kaksi (2) euroa? Suunnittelin jo käyttäväni Dannya töissäkin, jahka työmaalle palaan.

Välillä kotona kaapit täyttävä tavarapaljous ällöttää ja tekisi mieli laittaa kaikki uudet tavarat ostokieltoon. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu, enkä koe muutenkaan olevani niin ehdoton asioiden suhteen ja ajattelenkin mielummin niin, että pyrin aina katsomaan tarvitsemaani tuotetta ensin käytettynä ja sitten vasta uutena. Tämä onnistuu nykyisin niin helposti, sillä voin puhelimellani katsoa tori.fi tai huuto.net -sovelluksista etsimiäni tuotteita tai voin laittaa ostoilmoituksia facebookin kirppisryhmiin. Varsinkin tavarat, joiden käyttöikä on perheessämme lyhyt Epen kasvaessa, on vain ja ainoastaan järkevää ostaa vaatteita, lastentarvikkeita ja leluja käytettynä. Raskausaikana mietin, kuinka omaan ideologiaan sopisi ajatus "laadukasta käytettynä". Kun vaate tai muu tarvike on tehty hyvin, niin se on pitkäikäinen ja siitä riittää iloa useammalle käyttäjälle.

Facebookin kirppisryhmistä olisi helppo sanoa sananen, jos toinenkin, sillä joskus meno on niissä melko villiä kaikkine sääntöineen, huijauksineen ja lyhenteineen: av:t, yv:t, kv:t ja yp:t. Nettikirppiksissä on puolensa, sillä selailun voi hoitaa koska tahansa vaikka kotisohvalla, mutta niistä puuttuu osittain se löytämisen riemu joka tekee kirpputoreista niin mahtavia. Usein livekirppiksillä hintataso on myös halvempaa, eikä tarvitse huolehtia verkkomaksuista ja postitteluista. Onneksi pääkaupunkiseudulla kirpparitarjonta on runsasta ja lastentarvikkeisiin ja -vaatteisiin on erikoistunut useampikin kirpputori. Lemppareitani ovat Murula, Vekara ja  Nella & Nuttu. Jos kiinnostuit näistä kirppiksistä enemmän, niin jokaiselta löytyy hyvät ja kattavat facebook-sivut, joita kannattaa käydä kurkkaamassa.

Kirppis voi olla monella tapaa hyvä ja toimiva. Helpoimmillaan kirpputorit ovat järjestetty valmiiksi, niin kuin esimerkiksi Kannelmäessä sijaitsevalla Minipoppoolla. Sisään astuessani kävelen minua kiinnostavalle hyllyvälille, tällä hetkellä 80-86cm poikahyllylle, katson löytyykö mielenkiintoista ostettavaa ja kirppisreissu on hyvin lyhyt ja ytimekäs. Tätä samaa ajatusta on monilla muillakin kirpputoreilla, mutta niin, että pöydät ovat myyjäkohtaisia ja myyjät itse merkitsevät mitä heillä on myynnissä. Tällaisia kirppareita ovat aiemmin mainitsemani Murula ja Vekara. Tämä säästää ostajalta aikaa, kun ei tarvitse penkoa pöytiä, joissa ei itselleen löydy kuitenkaan oikeita kokoja ja säästää myyjältä siivottavaa mylläkkää, kun pöytiä ei pengota turhaan. Murula on kirppiksien eliittiä, siellä kirppis ei ole vain kirppis, vaan omistajan sanojen mukaan kirppispuoti. Kaikki sisälle astuvat noudattavat samoja sääntöjä ja sitoutuvat katselemaan myytäviä tuotteita siististi ja ylläpitämään kirppiksen järjestyksessä. Ja kylläpä on aina mukava asioida Murulassa! Facebook kirpputorit tai muut netissä olevat kirpputorit mahdollistavat ostoilmoitusten teon, jolloin voi ilmoittaa etsivänsä vaatetta tietyssä koossa ja myyjät voivat tarjota suoraan vaatteitaan ostajalle kuvien kera. Toinen nettikirppiksien hyvä puoli on huutokauppamahdollisuus. Mikäli omistat jonkun hieman harvinaisemman tai arvokkaamman kirpputorituotteen, saat siitä hyvän hinnan huutokauppaamalla tavaran. Eikä tarvitse jälkikäteen pohtia, laittoiko sitä nyt liian halvalla menemään. Itse pidän myös kirpputoreista, joissa on myyjät paikalla. On hauska nähdä millaisia pöytiä eri myyjillä on ja paikan päällä on helppo tinkiä! Parhaita itsemyyntikirppiksiä ovat mielestäni Myyrmäen jäähallin kirppikset ja kesäisin Hietalahden kirpputori ulkona. Parin viikon päästä lähden katselemaan millainen meininki on Myyr Yorkin puistokirppiksellä, vaikka nimi aiheuttaakin inhopuistatuksia joka kerta sen nähdessäni.

Epe Myyrmäen kirpparilla kovin pienenä. Mukaan pääsi Sohvi (4€), joka on nykyään yksi lempileluista.

Kirppikset ovat mukavaa ajanvietettä ja niistä voi iloita, jopa käymättä niissä, esimerkiksi mielenkiintoisista löydöistä kertovalla kirppisblogilla http://paskatkirppisloydot.bellablogit.fi/
Suosittelen lämpimästi, mikäli nauruhermot kaipaavat hykerryksiä, joka joskus yltyy jopa huutonauruksi...

Jaetaan kirppisiloa! Mikä on sinun lempikirppis, paras kirppislöytö tai omituisin juttu, johon olet kirppiksellä törmännyt?

Jalis vs futis

Olemme miehen kanssa kotoisin eripuolilta Suomea, minä Itä-rajalta ja mies pääkaupunkiseudulta. Varsinkin suhteen alkuaikoina jouduimme selkkaamaan useita murresanoja ja niiden tarkoitusperiä läpi. Nykyisin ymmärrämme jo melko hyvin toisiamme!

Mies on lapsena harrastanut aktiivisesti jalkapalloa, miun sanoin jalista, mies puhuu futiksesta. Selkävamma ja hänen sanojensa mukaan kiinnostuksen kohteen muuttumisen vuoksi yläasteikäisenä sai jalkapalloharrastus jäädä. Rakkaus lajiin ei kuitenkaan kaikonnut ja meillä asuukin erittäin aktiivinen penkkiurheilija. Tällä hetkellä ei miehen mielestä ole televisiosta viihteen puutetta iltaisin. Mies harrastaa tällä hetkellä höntsäfutista kavereidensa kanssa harrastesarjassa ja on mainiota seurata, miten vakavissaan nämä treenit ja ennen kaikkea pelit otetaan.

Näin ollen, ei ole varmaan yllättävää, että miehellä on kaino toive Epen tulevasta liikuntaharrastuksesta. Mies on puhunut kiinnostuksestaan ryhtyä valmentamaan pieniä futaajia ja etenkin, mikäli Epe harrastaa myös. Epe on saanut jo ensimmäisen jalkapallonsa vaippakakussa babyshower-lahjaksi ja viimeeksi kauppareissulla käydessämme huomasimme Liberon jalkapallokampanjan, jossa vaippoja koristaa jalkapallon kuosi tai Suomen lippu. Keräämme tietysti kampanjakoodeja vaippapaketeista, jotta saisimme Epelle peliasun hänen nimellään ja saimme jo nyt liberolta lahjan ostaessamme liberopaketin: puhallettavan rantajalkapallon.

Epe tykkää ryömiä pallon perässä ja saa hienosti tuupattua sitä eteenpäin. Mikäli pallo eksyy liian kauas tai sivuraiteille, on mies mielellään potkimassa palloa lähemmäs.

On Epe vähän äidinkin poika, sillä välillä huilii pelaamisen ohessa väliaikamusiikkia soitellen. Kuvanottohetkellä mies tosin yritti saada Epeä jatkamaan pallon perässä...


Eilen suuntasimme koko perheen voimin Itä-Helsinkiin, jossa kävimme seuraamassa miehen jalkapallopeliä. Epe tuijotti peliä silmät suurina ja silloin tällöin innostui kannustuskiljahduksiin. Alla olevassa kuvassa näkyvä fanipaita pääsi nyt ensimmäistä kertaa tosi käyttöön, sillä pelit ovat yleensä niin hankalaan aikaan, ettei pikkufani pääse niitä seuraamaan. Paidan teetätin raskausaikana antamaani isyyspakkaukseen, josta haluan kirjoittaa oman postauksen myöhemmin. Paidan etupuolella on sama logo, mikä miehenkin paidassa, mutta minikoossa.

On ne söpöjä!

Harrastuksista olemme miehen kanssa puhuneet paljon ja hartaasti. Olemme molemmat harrastaneet aktiivisesti pienenä, minä musiikkia ja mies urheilua ja vaikka molemmilla on hyviä kokemuksia omista harrastuksistamme, haluamme antaa lastemme itse valita lajinsa mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Meidän tehtävämme on siis esitellä erilaisia harrastuksia mahdollisimman monipuolisesti, jotta Epe osaa valita sen hänen näköisimmän harrastuksen. Nyt on jalkapallo-osuus hoidettu, eikö? ;)

Nelijalkainen perheenjäsen

Kääpiöpinseri. Pinseri. Pinssi. Jerppa. Hömmy. Hömppy. Herbert. Kerttu. Jerry. Pii-pii. Jepa.Kermit.
Rakkaalla lapsella monta nimeä.

Perusilme.

Tämä kyseinen kääpiöpinseri, eli kääkkä saapui perheeseemme ihan pentuna hieman alle seitsemän vuotta sitten. Koira oli minulle ensimmäinen koira ja rotuvalinta oli melko hatarin perustein tehty. Silloinen avopuolisoni halusi koiran, jonka kanssa voisi harrastaa ja pinseri oli tuttu rotu, joka oli harvoin nähtynä vinkeä tyyppi. Halusin pienen ja energisen koiran, jolla olisi helppohoitoinen turkki. Tadaa! Kääpiöpinseri olisi siis oiva valinta.
Kasvattajavalinta oli vielä hatarammin perustein tehty: heillä syntyi sopivana ajankohtana musta urospentu, oli suomalainen kasvattaja, joka osasi puheillaan vakuuttaa kennelinsä hyväksi valinnaksi. Nyt jälkeenpäin mietittynä olisin kiinnittänyt enemmän huomiota sekä rotu- että kasvattajavalintaan.

7 viikkoisena, juuri kotiutuneena.

Pentuna Hömmy oli todella hellyyttävä, säälittävä pieni rääpäle, joka ilmaisi voimakasta tahtoaan jo silloin. Vesisateella hän olisi kiivennyt kumisaappaaseen sadetta pakoon ja lenkeillä muutenkin olisi ollut mukavampaa matkustaa sylissä. Yksinjäädessään huutokonsertti oli melkoinen. Luimme koirankoulutusoppaita, kävimme pentukoulussa, tapasimme toisia kääkkäkavereita ja koirapuistoilimme. Yritin tehdä parhaani saadakseni koirasta yhteiskuntakelpoisen. Myönnän olleeni ja yhä olevani ulalla koirien kasvattamisen suhteen ja tehneeni paljon virheitä, mutta on minulle myös suotu haastava yksilö ensimmäiseksi koiraksi.

Hömmy ei ole oppinut koskaan tulemaan toisten koirien kanssa toimeen. Hän tykkää provosoida, mutta tositilanteen tullen juoksee selkäni taakse piiloon. Leikkiä hän ei osaa muiden kanssa, vaan hyödyntää kaiken ajan ärisemiseen ja urosteluun. Häntä on yritetty seitsemän vuotta kävelemään hihnassa kauniisti - tuloksetta. Tai olemaan haukkumatta ovikellolle. Murrosikäisenä Hömppy  merkkaili kotiamme ja minua, osoitti mieltään nostamalla koipea ja ajoi minut raivon partaalle. Lapset ovat Hömmylle punainen vaate, etenkin pienet juoksentelevat päämäärättömät - eli juuri ne, jotka käyttäytyvät hänen kanssaan samalla tavalla. Hän on yliaktiivinen, joka osaltaan on hauska piirre, mutta vetää ärsytyshermostakin lujasti. Ystäväni linkkasi internetin ihmeellisestä maailmasta jutun, josta hänelle tuli meidän koira mieleen. Osui ja upposi!

Jerppa muistuttaa tällä tavalla, mikäli roskakaappi unohtuu auki työpäivän ajaksi.

Olemme käyneet koiran kanssa kolmella eri ongelmakoirakouluttajalla kuuntelemassa mitä voisimme tehdä toisin, että saisimme hänestä mukavan pikkukoiran perheeseemme. Laumanjohtajuusteoriat, jääkaudet, kuristuspannat, kolinapurkit, kehut, palkat ja positiiviset huomioimiset ovat tuttuja ja itse asiassa tällä hetkellä tiedänkin, kuinka saisin koiran käyttäytymään haluamallani tavalla. En vain ole valmis tekemään siihen vaadittavia uhrauksia. Hömppy on erittäin johdonmukaista johtajaa kaipaava koira ja mikäli hänestä haluaisi kitkeä ongelmakäytöksen pois tarkoittaisi se sitä, ettei häntä saisi huomioida koskaan kun hän sitä pyytää. Kaikki toiminta tulisi johtajan aloitteesta ja muuten koira olisi kotona ilmaa. Tällainen elämä ei ihan vastaa sitä, minkä vuoksi koiran alun perin kotiimme toin. Vieraita hän jallittaa mennen tullen ja kävelee yli, mikäli vieras ei itse tätä estä. Omistajien läsnäollessa käyttäytyy sädekehä kiiltäen pään päällä, mutta selän kääntäessä kasvavat pirun sarvet tilalle.

Lämpöä rakastava rotta.

Ei häikäise.

Jepa on erittäin ihmisrakas, hellyydenkipeä, vauhdikas, haukkuherkkä, uliseva, tavallaan kuuliainen ja kovapäinen. Draamaking, joka huutaa jo pelkästä mahdollisuudesta sattua ja joka tuo lelun ihmisen jalan päälle teeskennellen, että hänen kanssa leikitään. Kerjää rapsutuksia ja osaa punkea päänsä käden alle ja hinkata itseään siihen. Jerry rrrrrrakastaa yli kaiken mummia, isiä, kissaleluaan, ystävääni RT:tä, aurinkoa, peittoja/vilttejä/tyynyjä/mitä tahansa pehmeää ja kurkkua. Hän on luonteeltaan todella kaikki tai ei mitään ja hurmaa erityispiirteillään useimmat meillä kyläilijät. Hän on uskollinen, eikä ole pelkoa, että tämä arkajalka lähtisi vapaana ollessaan karkuteille. Varsinainen citykoira, joka kavahtaa nähdessään lähietäisyydeltä rusakon, teeskentelee kuuroa häntä pyydettäessä vesisateella ulkoilemaan ja kävelee metsäpolkuja pitkin. Innostuessaan häntä huiskaa tuhatta ja sataa, hyppii vasten ja kun kertakaikkisesti ei muuta voi tehdä, niin hymyilee leveästi.

Jerppa raahaa peittoaan perässä kuin Tenavien Eppu riepuaan ja väsyessään kaivautuu peiton alle nukkumaan. Peittoon kääriytyminen on pitkään harjoiteltu taito, joka vieläkin jaksaa hymyilyttää omistajia.

Ruunaalla vaeltamassa, pitkospuita pitkin tietenkin.

Myttypinseri.

Never say never, mutta olemme mieheni kanssa sitä mieltä, että Jepa saa kunnian olla elämämme ensimmäinen ja viimeinen koira. Kaikessa raivostuttavuudessaan hän kuitenkin osaa olla tosi rakas ja tärkeä perheenjäsen. Epen isoveli.

On hänelläkin ollut hetkensä <3
Lentokentällä vastassa kun olimme vajaa kuukauden reilaamassa.